EPS kohtasi miesten Suomen Cupin 4. kierroksen ottelussaan keskiviikkoiltana Kolmosessa pelaavan Puotinkylän Valtin. Ottelu päättyi punaisten 2-0 vierasvoittoon joten EPS jatkaa ja etenee Cupissa jo peräti 32 parhaan joukkoon!

Valtti oli pelannut tällä kaudella Cupia jo kolmen kierroksen verran ja voittanut edetessään Nelosen Colo-Colon 7-0, toisen Nelosen joukkueen Töölön Vesan 2-1 ja viimeisimpänä 3. kierroksella samalla sarjaportaalla eli Kolmosessa pelaavan Toukolan Teräksen 1-0. Kolmosta Valtti oli ehtinyt pelata vasta kierroksen verran, kausi alkoi viime perjantaina 3-2 voitolla Tikkurilan Palloseurasta.
EPS aloitti Cupin suoraan 3. kierrokselta kaatamalla huhtikuun alussa Nelosen SUMU/sob lopulta 3-2 rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Espoolaiset lähtivät otteluun pitkälti ykkösmiehistöllään, viime viikon Kakkosen matsista avauskokoonpano muuttui vain siten että Emil Talvitie palasi avaukseen ja ensi kertaa startista saakka mukana olivat Mika Rokkonen ja Elias Mohammud. Toivo Rönni ja Angelos Margaritidis siirtyivät penkille ja viime viikolla hyvin lainakeikallaan onnistunut Ruslan Haapalainen oli taas KTPn vahvuudessa.

EPS hallitsi pitkälti tapahtumia avausjaksolla, ensimmäinen huippupaikka tuli jo 13. minuutilla Nino Rajamäelle mutta tämän Valtin maalivahti Rasmus Matilainen vielä torjui.
Neljä minuuttia myöhemmin punainen vyöry tuotti kuitenkin tulosta ja Mika Rokkonen keskitti pallon boksiin Rasmus Harjanteelle joka ohitti tyylikkäästi Matilaisen ja vei EPSin 1-0 vierasjohtoon. Maali oli Harjanteen EPS-uran ensimmäinen.
Osuman jälkeen jakso eteni pääosin EPSn tahdittamana ja mm. Harjanteelta ja Talvitielta nähtiin ihan hyvät vetopaikat. Valtin yksi harvoista tilanteista tuli Johannes Raustille mutta Lassi Lehtinen torjui vedon kulmaksi.

Tauolle mentiin vieraiden ansaitussa johtoasemassa. Tauolta palatessa EPS suoritti myös illan ensimmäiset vaihtonsa kun Nino Rajamäki ja Elias Mohammud tekivät tilaa Rasmus Reijulle ja Aleksi Pinomaalle.
Toisella jaksolla pelin luonne hieman muuttui, EPSn hallinnan ja pitkien pallorallien sijaan ottelu kääntyi rikkonaisemmaksi ja vapareita tuli paljon. Valttia muistettiin myös peräti kuudella varoituksella EPSnkin saadessa toki kaksi.
Tunnin kohdalla punaiset tekivät seuraavat vaihtonsa kun Emil Talvitie ja Elias Asikainen pääsivät huilaamaan ja myös lämmittelemään viileässä iltakelissä käydyn ottelun perään. Kentälle kirmasivat Toivo Rönni ja Martin Ljunglin.
Pian vaihtojen jälkeen Valtin Juuso Niemellä oli koko illan paras paikka tasoittaa ottelu mutta laukaus painui avopaikasta yli Lassin vartoiman maalin.
Pelin muututtua katkonaisemmaksi EPSkään ei päässyt ihan samalla lailla tekopaikoille kuin avausjaksolla, parhaat tilanteet olivat Harjanteella ja Pinomaalla.
85. minuutilla saatiin kuitenkin pelin lopullinen niitti, Matilaisen avaus epäonnistui ja Omar Adawi löysi Aleksi Pinomaan joka laukoi terävästi. Torjunnasta pallo kimposi suoraan Rasmus Reijulle joka iski taululle numerot 2-0! Koko viime kauden loukkaantumisten vuoksi sivussa olleelle Reijulle maali oli todella mieluisa ja tuuletukset sen mukaiset, kulmalippukin sai kyytiä.

Homma oli sitä myöten selvä, loppuminuuteilla ei valtavan hyviä paikkoja enää kummallekaan siunaantunut ja Valtti ei päässyt Lassia edes hätyyttelemään. 88. minuutilla saatiin kentälle vielä uusi edustusjoukkuedebyytti kun oma kasvatti Matthew Koranteng pääsi haistelemaan tunnelmaa Adawin paikalle.
Loppunumerot 2-0 EPSlle olivat pelitapahtumiin nähden oikeutetut ja joukkueiden välinen tasoero kutakuinkin vastaava. Voiton myötä EPS etenee Suomen Cupissa jo komeasti 5. kierrokselle! Seuraava Cup-vastustaja arvotaan ensi viikon tiistaina 5.5. ja silloin arvonnassa on mukana kaikki jäljellä olevat 32 joukkuetta eli vastustaja voi tulla koko Suomen alueelta. Samoin alempisarjalaisten kotietu ei enää ole voimassa joten myös kotiedun saaminen riippuu täysin arvontatuloksesta. Ottelu tullaan pelaamaan sitä seuraavalla viikolla helatorstain ympärillä eli alustavasti 13.-14.5.

Kunhan Puotilan reissusta on selvitty miehet suuntaavat lauantaina 2.5. Kakkosessa kauden ensimmäiselle pidemmälle vierasmatkalle kun Pallo-Iirot isännöi Raumalla. Ottelu alkaa klo 17 ja siitä on poikkeuksellisesti tarjolla myös vierasottelustriimi Satakunnan Kansan maksullisessa digipalvelussa.
EPS avasi viime lauantaina Kakkosen pistetilinsä 1-1 kotitasapelillä Ilves/2 vastaan hävittyään niukasti 1-0 sarja-avauksensa vieraissa GrIFKlle.
Lauantain vastustaja Pallo-Iirot aloitti Kakkosen kautensa komealla 4-0 voitolla paikallisvastustaja MuSasta mutta hävisi viime viikolla HJSlle 2-0. Myös Iirot pelasi alkuviikolla Suomen Cupia ennen EPS-ottelua. Keskiviikon Cup-vastustajana oli Kolmosen Pargas IF Paraisilla ja Iirot eteni jatkoon numeroin 2-0.

EPS naiset jatkavat miesten tavoin Kakkosen kauttaan lauantaina 2.5. Luvassa on kauden toinen kotiottelu ja jälleen paikallispeli kun vastaan saapuu “uusi tuttavuus” F.C. Heimo. FC Espoon, Haukilahden Pallon ja Westend Indiansin jalkapallojaoston eli “Heimon” yhteenlittymä koostuu tutuista laadukkaista FC Espoon pelaajista.
EPS aloitti kautensa kahdella komealla voitolla mutta joutui viime viikolla taipumaan FC Honka/2 vieraana maalein 3-0. Helpolla voittokantaan palaaminen ei tule onnistumaan sillä F.C. Heimo on aloittanut kautensa lohkossa kaikista parhaiten voittaen kaikki neljä ensimmäistä peliään!
Ottelu käynnistyy Espoonlahden Urheilupuistossa klo 13.15 ja siihen pääsee tutusti Naisten kausikortilla sekä yhdistelmäkausikortilla. Ottelusta tuotetaan myös maksullinen selostettu striimi Spiideo-palveluun. Katselulinkki löytyy helpoiten Palloliiton Tulospalvelusta.

Naisten kauden ensimmäisessä kotipelissä GrIFKta vastaan yleisöä oli paikalla jopa yli 170 silmäparia joka on yksi kovimpia noteerauksia naisten peleissä koko seurahistoriassamme! Jatketaan samaan malliin ja katsotaan päästäänkö “Vapun afterpartyilla” jopa seuraavalle sataluvulle.
29.4.2026 Espoon Palloseuran Jalkapallo ry
