EPS on solminut tämän kauden kestävän yhteistyön Ykkösliigassa pelaavan ja paluuta Veikkausliigaan tavoittelevan KTPn (Kotka) kanssa.
Sopimuksen puitteissa KTP:n alle 20-vuotiaat pelaajat saavat liikkua vapaasti seurojen välillä. Ensimmäinen yhteistyöpelaaja nähtiin EPSn paidassa viime lauantaina Ilves/2 ottelussa kun
KTPn Ruslan Haapalainen debytoi punaisissa ja iski heti ottelun tasoitusmaalin.
Jos EPS:llä on tarvetta ja KTP:lla on mahdollisuus voi pelaaja liikkua ketterästi kahden kaupungin väliä. Pelipaikkakohtaiset tarpeet katsotaan aina erikseen ennen pelejä. Yhteistyön myötä KTP:n nuoret pelaajat voivat saada akaivattuja peliminuutteja, ja samalla EPS saa täsmävahvistuksia tilanteen ja tarpeen mukaan.
KTP:n urheilutoimenjohtaja Niko Ikävalkon mukaan EPS:ssä tehdään hyvää työtä ja lainapestit Kakkosen otteluissa ovat hyvä kehittymisen mahdollisuus heidän nuorille pelaajilleen.
EPS:n miesten edustusjoukkue saalisti viime lauantaina kotiavauksestaan 1-1 tasapelin ja samalla kauden ensimmäisen pisteensä Ilves/2 vastaan. Kotijoukkueen maalin viimeisteli läpi ottelun pirteästi esiintynyt 2010-syntynyt ja Ykkösliigan KTPstä punapaitoja vahvistamaan tullut hyökkäyspään suurlupaus Ruslan Haapalainen.

Kuva: Aleksey Trofimov
29.4.2026 Espoon Palloseuran Jalkapallo ry