EPSn ja OLSin kauden toinen kohtaaminen miesten Ykkösessä päättyi samalla tavalla kuin huhtikuussa Espoonlahdessakin. Oululaiset olivat taas maalin verran parempia, loppunumerot Raatin stadionilla tällä kertaa 2-1.
Sunnuntain FC Lahti Cup-trillerin jäljiltä EPSn
avauskokoonpano muuttui neljän pelaajan verran. Loukkaantuneen Topi Järvisen
lisäksi myös Valter Salavuo ja Mourad Amehri jäivät kokonaan pois
Oulun reissusta. Ayuub Ahmed-Nur kärsi puolestaan pelikieltoa
korttitilin täytyttyä. Avaukseen nousivat Veka Gustafsson, Omar Adawi,
Antti Tella ja Oscar Dahlfors.
EPS sai otteluun erinomaisen startin ja otti pelin
hallintaansa heti alkuminuuteista lähtien. Jo Lahti- ja KPV-otteluista tutulla
tavalla EPSn pallollinen pelaaminen oli erinomaisella tasolla ja joukkue vei
ensimmäisellä vartilla lähes suvereenisti.
Jo 17. minuutilla hallinta myös palkittiin. Muad Ahmedin
pitkä keskitys oikealle boksin sisään tavoitti Oscar Dahlforsin. Dahlfors
pudotti pallon nätisti maalin eteen Laith Azharille joka pääsi ampumaan
lähietäisyydeltä jo kauden kuudennen Ykkösen osumansa! Täysin ansaittu maali ja
upea startti vieraskentällä.
EPS jaksoi pitää kovaa pelitempoa ja pallonhallintaa noin
25. minuutille jolloin joukkue hieman vetäytyi ja OLSkin pääsi pikku hiljaa
paremmin peliin mukaan. Kovin vaarallisia tekopaikkoja isännät eivät kuitenkaan
saaneet Oskar Lyberopouloksen maalille koko ensimmäisen jakson aikana.
Jakson lopulla EPSkin taas terästäytyi mm. prässipelinsä kanssa ja tauolle
mentiin ansaitussa 1-0 vierasjohdossa.
Tauko teki kuitenkin ihmeitä ja toisella jaksolla nähtiin
huomattavasti terästäytynyt oululaisjoukkue.
Heti jakson alusta saakka EPS:llä oli selviä vaikeuksia
päästä OLSin kovempaan pelitempoon mukaan, ensimmäiseltä puoliajalta tuttu
espoolaisten pallonhallinta loisti poissaolollaan ja enemmän tai vähemmän
jouduttiin puolustuskannalle.
53. minuutilla OLSin jatkuva paine tuotti tulosta. Pallo
saatiin pelattua Rene Kähköselle keskustaan ja boksin ulkopuolelta
lähtenyt kova laukaus painui maaliin ohi hieman yllättyneen Oskun.
Pelitapahtumiin nähden tasoitus oli ansaittu.
Maalin jälkeinen kymmenminuuttinen oli vierailta taas
terävämpi, mm. Viggo Blumme ja Ville Kiiski pääsivät
kohtalaisille tekopaikoille mutta Azharia lukuunottamatta EPS oli tänään taas
hieman löysä maalintekopaikoissa joissa muilla ei ollut tarvittavaa terävyyttä.
Hurlumheimainen jakso päättyi OLSin vastaiskuun ja sen
jälkeiseen painostukseen jonka päätteeksi oikealta tulleen rajaheiton jälkeen
pallo saatiin hieman kaaosmaisen puolustamisen jälkeen tällä kertaa vasemmalle
Rene Kähköselle. Loistavan ottelun pelannut Kähkönen täräytti 64. minuutilla
illan toisensa ja vei isännät ensi kertaa johtoon. 2-1.
Tänään kapealla penkillä liikkeellä ollut EPS suoritti
ensimmäisen vaihtonsa vasta 70. minuutilla kun Kingsley Kwasi Kwaw korvasi
Muad Ahmedin. Kingsley oli tutun yritteliäs mutta Ykkösen tasolla hänen
suoritustasonsa ei ole vielä tiukoissa otteluissa täysin vakuuttanut.
EPS sai luotua muutamia puolittaisia hyökkäyksiä mutta
rangaistusalueelle saakka pääsy oli vaikeaa. Myös kulmapotkut olivat
valitettavasti edelleen tehottomia kuten toistaiseksi koko kaudella.
80. minuutilla EPS teki vielä toisen ja ottelun viimeiseksi
jääneen vaihtonsa kun Mascuud Hassan otti Dahlforsin paikan. Mascuudin
osalta hieman sama kuin Kingsleystä, yritteliäs ja lupaava kaveri mutta näissä
peleissä ehkä vielä hieman köykäinen.
OLS puolusti tarkasti viimeisen kympin ja pääsi myös
muutaman kerran vastahyökkäyksiin joista olisi voinut iskeä pelin lopullisen
niitin. Mitään superpaikkoja EPS ei saanut viime minuuttien paineellakaan
luotua joten lopputulos oli valitettavan tuttu ja turhauttava 2-1 tappio.
2-1 vierastappioista alkaa tulla tällä kaudella EPSn piina.
Kauden yhteensä neljästä vierastappiosta peräti kolme on päättynyt samoihin
loppulukuihin. Edelleenkään EPS ei ole hävinnyt koko kaudella kuin kerran
enemmän kuin yhdellä maalilla (3-1 JJK vieraissa). Kaikki muut yhteensä viisi
tappiota ovat olleet maalin marginaalilla.
Tänään EPS starttasi erinomaisesti mutta virta ei riittänyt
loppuun saakka. Kuten kauden puolivälin analyysissä mainitsimme EPS:n
pelaajatilanne on hyvä jos joukkue pysyy terveenä mutta OLSia vastaan ero
esimerkiksi Lahti-pelin penkkitilanteeseen oli räikeän selkeä. Tänään olisi
tarvittu vielä kovempia vaihtomiehiä joiden kautta toisella jaksolla oltaisiin
ehkä saatu väsyneempien tilalle yhtä laadukkaita tuoreita jalkoja.
Loukkaantumisille ja pelikielloille toki emme voi mitään.
EPS:n sarjasijoitus on edelleen yhdeksäs. Positiivisena
asiana voidaan pitää että sarjataulukossa lähellä olevat vastustajat RoPS ja
Jazz hävisivät myös omat pelinsä ja ovat edelleen lähietäisyydellä vain
muutaman pisteen EPSää edellä. Sarjan kärkinelikko (Klubi 04, Atlantis, KPV,
OLS) alkaa sen sijaan olla jo selvällä karkumatkalla muihin nähden.
Ei auta sanoi mummo lumessa. Pienen ja varmasti tarpeellisen
juhannustauon jälkeen EPS pelaa vielä yhden kotiottelun kesäkuussa heti ensi
viikon lauantaina 29.6.
Tuolloin Espoonlahden Urheilupuistoon tulee vieraaksi JJK ja
ottelu käynnistyy tutusti klo 16. Tulethan taas kannustamaan punaiset pisteille
kotikentällä!
20.6.2024
KAUSIKORTTI 2024

Kausikortti oikeuttaa sisäänpääsyyn Miesten kotiotteluihin (Suomen Cup, Miesten Ykkönen ja mahdolliset karsintapelit). Tapahtuma-alue aukeaa 60 min ennen ottelun alkua.
Kausikortti 75€ (sis. postitus).
MATKASSA MUKANA










