Miesten edustusjoukkueen pelit Ykkösessä jatkuvat viikon tauon jälkeen sunnuntaina Kuopiossa. Kauden neljännessä vierasottelussa isäntänä on KuPS Akatemia.

Nimensä mukaisesti joukkue toimii Veikkausliigajoukkue KuPSin reservinä ja nuorten pelaajien kehittymispaikkana. EPSn tavoin KuPS Akatemia pelaa nyt ensimmäistä kertaa Ykkösessä. Maantieteellisesti joukkueet ovat sen verran kaukana toisistaan että esimerkiksi alueellisesti pelatuissa Kakkosessa ja Kolmosessa toisia ei ole kohdattu kertaakaan, Palloliiton datan mukaan kyseessä lienee siis jopa historian ensimmäinen kohtaaminen joukkueiden välillä.

EPS pelasi viime sunnuntaina kotonaan 2-2 tasurin PKKUta vastaan. Ottelusta ei jännitystä ja draamaa puuttunut ja vaikka johtoasema menetettiinkin kahdesti voinee tasapelipistettä pitää tyydyttävänä sillä toisinkin olisi voinut käydä.

Toppari Arttu Aho kärsii ottelussa saadun ulosajon myötä pelikieltoa mutta kauden pelisuunnitelman mukaisesti tuskin olisi muutenkaan lähtenyt Kuopion ottelureissulle.

PKKU-tasurin myötä EPSn pisteputki on venynyt jo neljään otteluun ja ennen sunnuntaikierrosta Epsi on edelleen Ykkösessä hienosti sijalla 6. kerättyään kahdeksasta ottelusta 11 pistettä.

KuPS Akatemia on kerännyt yhtä monessa ottelussa 10 pistettä eli hengittää heti EPSn niskaan. Kuopiolaiset ehtivät pelata jo rästiottelun kotonaan torstaina jossa he höykyttivät sarjajumbo FC Vaajakoskea peräti 5-1. Niko Kivijärvi iski yhden maalin ja nosti samalla koko kauden saldonsa jo neljään osumaan, Mohamad Ahmad Alseikh puolestaan kahdesti ja nosti Ykkösen kokonaissaldonsa kolmeen.

EPSn maaliykkösinä jatkavat Laith Azhar neljällä ja kaikki maalinsa kahdessa edellisessä pelissä (ja samalla kaikki EPSn maalit kyseisissä otteluissa) iskenyt Rasmus Sipi kolmella osumalla.

KuPS Akatemian torstain reipasta voittoa voitaneen pitää pienenä myrskyvaroituksena Espoolaisten suuntaan joten Epsin täytyy jälleen onnistua pelisuunnitelmassaan ja viime ottelussa omaan päähän hieman auenneet maalihanatkin on syytä laittaa taas vielä tiukemmin kiinni. Sarjataulukonkin perusteella odotettavissa on erittäin jännittävä ja mielenkiintoinen ottelu.

Puolustaja Abdirisaq Hussein ennakoi peliä seuraavasti:

“Hyvä ja kuuma treeniviikko ja lähdetään Kuopioon jatkamaan pisteputkea. Joukkueessa hyvä fiilis ja täyttä pistepottia lähdetään hakemaan. Ollaan puolustettu joukkueena koko kausi hyvin ja nyt myös hyökkäyspäässä on alkanut maaliverkot soimaan. Henkilökohtaisesti kausi on ollut hyvä, kun oma pää pysynyt puhtaana. Autetaan joukkuetta ja hyvillä fiiliksillä Kuopioon pistejahtiin”.

Peli käynnistyy Väre Areenana tunnetulla ja KuPSinkin käyttämällä keskuskentän tekonurmella sunnuntaina klo 18.30

Ottelu on katsottavissa selostettuna striimilähetyksensä Savon Sanomien maksullisen digipalvelun kautta.

EPSn mediatiimi seuraa tutusti pelin tapahtumia sosiaalisen median kanavien kautta.

1.6.2024 EPS mediatiimi

KAUSIKORTTI 2024

Kausikortti oikeuttaa sisäänpääsyyn Miesten kotiotteluihin (Suomen Cup, Miesten Ykkönen ja mahdolliset karsintapelit). Tapahtuma-alue aukeaa 60 min ennen ottelun alkua.

Hyppää nyt mukaan matkaan.

Kausikortti 75€  (sis. postitus).


MATKASSA MUKANA