PU13 Akatemia vieraili 17.-20.8. Pohjoismaiden johtavassa jalkapalloturnauksessa. Kastrupissa, aivan Kööpenhaminan lentokentän kupeessa pelattu Crown Plaza Elite- Cup oli todella kovatasoinen turnaus, jossa niin pelaajat kuin valmennus ja taustat pääsivät tutustumaan mitä jalkapallo on Pohjoismaiden ehdottomalla huipulla.

Kastrupissa, aivan Kööpenhaminan lentokentän kupeessa pelattu Crowne Plaza Elite Cup oli joukkueelle erittäin merkittävä kokemus. Joukkue sijoittui 6/16. Taaksemme jäi lukuisia suurseuroja. Pelit opettivat, että meillä riittää paljon töitä niin kentällä kuin kentän ulkopuolella. Samalla voimme olla ylpeitä, että ylsimme kuuden joukkoon kivikovassa kutsuturnauksessa, johon pääsi Suomesta vain kaksi joukkuetta, HJK ja EPS.

Lohkovastustajamme AAB Aalborg pääsi turnauksen loppuotteluun. Hävisimme perjantaina heille tiukan kamppailun 3-1. Jäimme jälkeen erityisesti kyvyssä pitää palloa pienessä tilassa, esimerkiksi suojauksissa ja kuljetuksissa. Pelaajien koko, esimerkiksi pituus, ei ollut ratkaiseva tekijä. AAB oli varsin pienikokoinen, mutta ärhäkkä joukkue. Tanskalainen Helsingør ja ruotsalainen BK Olympic tarjosivat lauantaina hieman erilaiset vastukset. Helsingørin edustusjoukkue pelaa maan toiseksi korkeimmalla tasolla. BK Olympic on vuonna 1930 perustettu malmöläinen alasarjaseura, jolla on vahvaa juniorityötä. Joukkue pärjäsi Kastrupissa paremmin kuin alueen ykkönen Malmö FF.

Helsingør-ottelussa pystyimme tekemään eroa erityisesti puolustuspelaamisen intensiteetillä. Tätä ei voi väheksyä kv-peleissä. On vain pysyttävä liikkeellä. Loimme paljon maalipaikkoja ja voitimme 4-1. Helsingør pyrki etenemään tanskalaistyyliin lyhyillä syötöillä, luomaan tilaa houkuttelemalla esimerkiksi kuljettamalla, mutta ei yltänyt AAB:n tasoon: AAB kerää pelaajat puolen miljoonan asukkaan alueelta, Helsingørin alue vastaa Espoonlahtea. Tanskalainen peli-identiteetti heijastui molemmissa peleissä. Pallo pysyi hallussa, vaikeatkin syötöt saatiin haltuun, kroppaa käytettiin taitavasti esimerkiksi suojaamisessa. Tuomarit ymmärsivät pelin hengen ja antoivat pelata kovaakin. Tanskalainen tyyli on kuin Playstation-jalkapalloa. Peliväline pysyy liimattuna jalassa ja irtoaa juuri sopivalla hetkellä. BK Olympic on kiertänyt läpi kesän hyvällä menestyksellä Pohjoismaisissa laatuturnauksissa. Malmölaiset tulevat Lindängen alueelta ja osoittivat viekkautta, kykyä harhauttaa ja huijata. Puolustimme erittäin kurinalaisesti, estimme vaarallisimmat etenemiset ja vakuutimme erikoistilanteiden ja keskitysten puolustamisessa. Voitimme 3-1. Organisoitu jalkapallo kaatoi tällä kertaa katupelaajat, mutta BK Olympicista kasvaa takuuvarmasti laadukkaita, hieman peruskaavasta poikkeavia pelaajia.

Sunnuntaina pelasimme sijoista viisi ja kuusi. Ruotsin suurseura IFK Göteborg otti ansaitun voiton luvuin 2-0. Kolmantena päivänä intensiteettimme laski merkittävästi. IFK mursi prässimme ja loi tukun vaarallisia hyökkäyksiä.  Viimeinen ottelu palautti perusasioiden äärelle. Meidän on kehitettävä peruspelaamistamme kansainväliselle tasolle. IFK pystyi pelaamaan paremmin yhdellä, kahdella kosketuksella, löytämään kolmatta pelaajaa. Vastustajan syöttövarmuus oli parempi – ja kyky ottaa pidemmätkin pallot haltuun. IFK myös jaksoi paremmin kolmantena turnauspäivänä.

Jätimme lähialueen suurseurat FC Kööpenhaminan, FC Nordsjællandin ja FF Malmön turnauksessa taaksemme. Saavutus on merkittävä, sillä esimerkiksi AAB oli liikkeellä noin 10 henkilön taustaryhmällä. Joukkueen taustoihin kuului esimerkiksi henkinen valmentaja. Yhden kaverin tehtävänä oli kantaa Veo-kameraa. Laaja taustaporukka heijastui rauhallisuutena. Pelaajat saivat keskittyä pelaamiseen. FC Kööpenhamina tuli paikalle kaksikerroksisella linja-autolla. Me kävelimme hotellilta päivittäin kaksi kilometriä per suunta ja jouduimme pärjäämään huomattavasti vastustajia pienemmällä taustaryhmällä. Mukaan lähteneet huoltajat tekivät pitkää päivää ja ansaitsevat suuret kiitokset. Meidän pitää varmistaa, ettemme anna enempää etumatkaa. Pelaajien on imettävä kaikki mahdollinen jalkapallokulttuuri ja opittava, miten käyttäytyä ammattimaisesti 24 tuntia vuorokaudessa. Turnauksen voittaneelle Brommalle tämä oli kauden viides turnaus ulkomailla. Meille ensimmäinen.

Joukkueemme AAB-pelissä vieraillut Huuhkajatähti Oliver Antman tiivisti, miten huipputasolle pääsee. Nordsjællandin Oliver puhui ottelun jälkeen EPSin pelaajille. Hän kertoi, että harjoitteli 13-vuotiaana 50 tuntia viikossa. Kansainvälisten huippuvastustajien kaikessa tekemisessä huokui laatu. Esimerkiksi aktivoinneissa ennen peliä tehtiin kaikki prikulleen keskittyneesti ja kovalla intensiteetillä.

Eläminen tanskalaisessa jalkapallokulttuurissa palautti mieliin ajat, jolloin asuin Lontoossa. Ihmiset ympäri alueen puhuivat kiinnostuneena turnauksesta. Paikallinen Kastrup Boldklub on seitsemännen sarjatason seura, joka tarjosi erinomaiset olosuhteet. Arvostus jalkapalloa kohtaan huokui ihmisistä. Harjoitusolosuhteet klubitaloineen olivat paremmat kuin suomalaisilla pääsarjaseuroilla.

– Jos luomme ammattimaiset olosuhteet, niin pelaajatkin käyttäytyvät ammattimaisesti, sanoi seuran taustahenkilö, kun ihastelimme siniseksi maalattua, siistiä pukukoppia.

EERO LAURILA

Turnauksen sijoitukset:

1. Brommapojkarna
2. AAB Aalborg
3. NSA Oslo
4. Hammarby
5. IFK Göteborg
6. Espoon Palloseura
7. Lyngby BK
8. AGF
9. FC København
10. Djurgården
11. BK Olympic
12. FC Nordsjællan
13. LB07
14. FC Helsingør
15. Rosengård
16. Malmö FF