Liikunnan arvo työkyvyn tehostajana on merkittävä. Työkyvyllä on puolestaan suoraan välillinen taloudellinen merkitys. Jalkapallon ja liikunnan terveyttä lisäävää yhteiskunnallinen vaikutus on suuri.

Janne Kangasniemi aloittaa palvelutuotepäällikkönä 1.11.2023. Hän jatkaa siihen saakka nykyisessä toimessaan seuran urheilutoimenjohtajana. Janne aloittaa perehtymisen uuteen tehtävään porrastetusti ja on jo mukana uuden toimintakauden toiminta- ja taloussuunitelman laatimisessa yhdessä toiminnanjohtajan kanssa.

Palvelutuotepäällikön tehtävänä on johtaa seuran liikuntapalvelut, sekä tapahtumajärjestelyt seuraavalle tasolle. Hän toimii myös liikuntapalveluiden ja palvelutuoteorganisaation esimiehenä.

Liikuntapalvelujen tehtävänä on aktivoida espoolaiset liikkumaan ja parantamaan hyvinvointiaan liikunnan avulla. Espoon Palloseuran liikuntapalvelut tuottaa erilaisia liikunta palveluita kaiken ikäisille, ja säännölliseen ohjelmaan kuuluu tällä hetkellä perhefutis, futiseskari, lasten jalkapallokoulut sekä aikuisten harrasteryhmät. Lisäksi liikuntapalvelut kehittää kerhotoimintaa ja hankkeita yhteistyössä eri lajiseurojen, koulujen, espoon kaupungin sekä järjestöjen kanssa. Palvelutuotekokonaisuuteen sisältyy myös kokonaisvastuu ja omistajuus kaikista seuran järjestämistä leireistä ja turnauksista sekä Espoon Talvisarjasta (EPS järjestelyvastuu), sekä koordinointi ja omistajuus seuran tapahtumien järjestelykokonaisuudesta.


“Lähden innolla kohti uutta mahdollisuutta. Liikunnalla on merkittävä rooli ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Me Espoon Palloseurassa haluamme kantaa yhteiskuntavastuun seurana ja olla edesauttamassa Espoolaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Meillä on paljon mahdollisuuksia ja kyvykkyyttä ottaa merkittävämpääkin, alueellista roolia”, kertoo Janne Kangasniemi tulevasta.

”Jatkamme strategiakauden kehityshankkeita ja haluamme nyt kiihdyttää tahtia alueellisen ja yhteiskunnallinen vaikuttamisen sekä EPSiläisen yhteisön kasvattamiseksi. Tällä uudistuksella haluamme varmistaa edellytykset, jotta voimme saavuttaa meille asetetut kunnianhimoiset tavoitteet. Janne ottaa asteittain töitään haltuun ja lähtee luotsaamaan toimintaa uuden vastuualueen osalta Espoonlahden alueen yhteisöllisen toiminnan kehittämiseksi. Jannen vahva ymmärrys seuratyön mahdollisuuksista ja haasteista antavat hänelle hyvät edellytykset pärjätä tehtävässä ja viedä toimintaamme eteenpäin kohti seuran kunnianhimoisia tavoitteita”, jatkaa toiminnanjohtaja Janne Ohralahti.

Ilo, urheilu, yhteisö ja vastuu.

Lisätietoja:

Janne Ohralahti
Toiminnanjohtaja
Espoon Palloseuran Jalkapallo ry