Viikonloppuna pelataan tuplana kun miesten edustusjoukkue isännöi lauantaina Hämeenlinnan Jalkapalloseuraa ja naisten edustusjoukkue emännöi Tampereen Pallo-Veikkoja sunnuntaina.

Miehet ovat aloittaneet kautensa monen yllätykseksi kahdella voitolla, joissa molemmissa oma maali on säilynyt koskemattomana. Kaikki pelit mukaan lukien miehet viilettävät neljän ottelun voittoputkessa, joista viimeiset 301 minuuttia joukkue on selvinnyt päästämättä maaliakaan omaan päähän. Alkukauden onnistujiksi voitaisiin siis leimata puolustajat yhdessä maalivahdin kanssa, mutta suurimmat onnistumiset ovat tulleet kurinalaisen ja uhrautuvan kollektiivisen suorittamisen seurauksina. Lauantaina Espoonlahden jalkapallopyhättöön saapuva HJS on aloittanut oman Kakkosen kautensa hieman takkuillen häviten molemmat ottelunsa onnistumatta maalinteossa kertaakaan. Viime kaudella joukkueiden väliset ottelut päättyivät tasapeliin Hämeenlinnassa ja HJS:n vierasvoittoon Espoonlahdessa. Laadukkaan rosterin omaava vierasjoukkue on tehnyt talven aikana mielenkiintoisia hankintoja, joista usein ensimmäisenä esiin nousee Veikkausliigaa ja Ykköstä Hakan paidassa pelannut puolustaja Jami Kyöstilä. Kyöstilä ei suinkaan ole ainut Veikkausliigaa ja Ykköstä pelannut nimi vierailijoiden rosterissa kun niin ikään Hakasta joukkueeseen siirtynyt Jonni Thusberg raapusti nimensä jatkosopimukseen viime kauden päätteeksi. Myöskin Ilveksen junioriputken läpikäynyt aina Veikkausliigaan asti tiensä raivannut nuori hyökkääjä Eemeli Raittinen päätti jatkaa hämeenlinnalaisten riveissä. 

Isäntien maalivahti Heikki Louhivaara on ollut isossa roolissa joukkueen lentokeleillä ja on johtanut puolustusta esimerkillään ensimmäiset kaksi peliä. Kokenut kassari ennakoi tulevasta pelistä tiukkaa vääntöä, mutta uskoo nousujohteisen suorittamisen jatkumiseen.

“Pakko sanoa, että kausi on lähtenyt yllättävän hyvin käyntiin vaikean talven jälkeen. Vaikka projekti onkin vielä märkä niin jokaisessa pelissä ollaan parannettu tasaisen varmasti ja ehkä viimein tajuttu myös pelien olevan helpommin voitettavissa, jos omissa ei soi. HJS on viime kaudelta tuttu vastustaja ja varmasti tarjoaa tiukan väännön. Uskon kuitenkin, että meidän hyökkäyskalustolla saadaan tehtyä ainakin yksi maali vieraiden verkkoon ja mikäli jatketaan tiiviisti puolustamista niin kolme pistettä jää Espoonlahteen!”

Portit aukevat klo. 14:00 ja joukkueiden esittelyt klo. 14:45 erikoisjärjestelyin.
Olethan siis ajoissa paikalla. Liput portilta €5. Kausikorttilaisena maksuton sisäänpääsy.

Naisten Kakkosta ollaan puolestaan ehditty pelata vasta yksi kierros, jolloin Espoon punainen kävi hakemassa Turussa täyden pistepotin. Sunnuntain vierailija Tampereen Pallo-Veikot puolestaan aloitti oman kautensa ikävällä 7-1 tappiolla Härmän vieraana. Viime kaudella Kakkosen lohkossaan toiseksi sijoittunella TPV:llä ja kotijoukkue EPS:llä ei ole yhteistä historiaa vuosien takaa eikä näin ollen vastustaja ole myöskään sen kummemmin ennakkotietoa. TPV:n pelaajisto koostuu valtaosin seuraa useamman kauden ajan Ykkösessä ja Kakkosessa edustaneista pelaajista ja vaihtuvuus on ollut maltillista. Viime kauden joukkueesta seuraa on vaihtanut Jenni Kantanen, joka oli kuudella osumallaan toinen joukkueen ykköspyssyistä. Mielenkiintoista joukkueen pelaajistossa on sen Futsal tausta kun useampi pelaaja on pelannut ja pelaa edelleen Naisten Futsal-Liigaa Ylöjärven Ilveksen ja PJK:n riveissä. Futsal taustaisena joukkueena maininnan arvoista on se, että avausottelussa maalinteossakin onnistunut Roosa-Maria Siren on edustanut Suomen A-maajoukkuetta aina Futsalin EM-karsinnoissa asti. Sirenin lisäksi joukkueessa on myös muutamia yksilöitä, jotka ovat pääseet mittaamaan tasoaan Naisten liigassa (nyk. Kansallinen Liiga). 

Turussa viime viikonloppuna puolustuslinjaa johtanut Iida Jokinen oli tyytyväinen ensimmäisen pelin voittoon ja piti peliä hyvänä starttina kaudelle. Luonnollisesti tavoitteena on hakea voitto myös sunnuntain TPV pelistä:

Viime viikolla saatiin avausottelussa hyvä startti kaudelle vahvalla voitolla ja lähdetään tietysti tavoittelemaan sitä myös kauden toisesta ottelusta. Tulevassa ottelussa on tärkeää saada pelin hallinta heti alusta asti, jotta pelistä ei tule vaikea ja pystyisimme hallitsemaan peliä omilla vahvuuksillamme. Alkuviikon valmistautuminen on ollut hyvä. Olemme keskittyneet treeneissä kehittämään omaa pelaamistamme ja pyrimme viemään treeneistä tärkeitä juttuja viikonlopun peliin.”  

Tapahtumaan on maksuton sisäänpääsy.


Molemmat ottelut nähtävissä myös Spiideo Play kautta maksullisena striiminä

🎥

EPS-HJS 14.5 klo. 15:00

https://play.spiideo.com/games/576f9e47-d9c8-45a8-8c49-c1595d7a4e32

EPS-TPV 15.5 klo. 14:30

https://play.spiideo.com/games/25d7160c-84f4-469b-b392-40ea64c1c77e

Linkki miesten kakkosen otteluohjelmaan: https://tulospalvelu.palloliitto.fi/team/62296/fixture

Linkki naisten kakkosen otteluohjelmaan: https://tulospalvelu.palloliitto.fi/team/62296/fixture

MATKASSA MUKANA