Oletko juuri sinä etsimämme henkilö. Haemme tiimiimme positiivista harrastekoordinaattoria joka saa suunnitelmat muutettua kiinnostaviksi ja laadukkaiksi liikuntapalveluiksi.

Kaikki toimintamme on vastuullista. Vastuullisuus on oikeudenmukaisuutta, yhdenvertaisuutta, yhteisten sääntöjen noudattamista. Vastuullisuus on reilua peliä. Reilu peli on meidän arvojen mukaisessa hengessä tehtyjä tekoja kentällä ja kentän ulkopuolella, kaikessa meidän toiminnassa.

Laadukkaalla toiminnalla luomme pohjan päämäärätietoiselle toiminnalle, periksiantamattomuudelle ja reilulle pelille. Haluamme tuottaa Iloa ja tunnetta maailmaan. Ilo tuo mukanaan hyvän ilmapiirin, hymyn ja naurun. Ilo on yhteistä onnistumista. Hymy on kaikissa kulttuureissa ystävällisyyden merkki, ja hymy ilmaisee mielihyvää ja viestii ystävällisyyttä, kiitosta ja hyväksyntää. .

Haemme määräaikaiseen työsuhteeseen harrastekoordinaattoria.

Toimit tiiviisti osana tiimiä vastaten liikuntapalveluiden ja harrasteliikunnan organisoinnista, kehittämisestä ja hanketoiminnasta.  Järjestät eri kohderyhmät huomioon ottavia liikuntapalveluita sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa. Lisäksi työnkuvaan kuuluu harrasteliikuntatuntien ohjausta, leirien koordinointia ja toimistotyötä. Olet luonteeltasi avoin, luotettava ja vastuullinen. Odotamme sinulta nuhteetonta taustaa, organisointikykyä, oma-aloitteisuutta, innostavaa otetta ja halua kehittää sekä kehittyä.

Menestyäksesi tehtävässä esität vahvoja tiimityöskentelytaitoja, innovatiivista ja yrittäjämäistä työotetta, kykyä toimia monikulttuurisessa toimintaympäristössä, kokemusta lasten ja aikuisten liikuttamisesta sekä kokemusta asiakaspalvelu- ja toimistotehtävistä. Työhön kuuluu ja sen menestyksekästä suorittamista edesauttaa hyvät kirjalliset viestintätaidot. Työtehtävien sisältöä katsotaan tarkemmin palkattavan henkilön osaamisen perusteella. Työ alkaa mahdollisimman pian määräaikaisella työsopimuksella 31.12.2022 saakka, jonka jälkeen sinulla on mahdollisuus vakinaistua.

Katsomme eduksi kokemuksen ja ymmärryksen urheiluseuratoiminnasta, liikunta-alan koulutuksen, muun tehtävään soveltuvan koulutuksen sekä kokemuksen hanketyöskentelystä.

Työaika 30-37,5h/vko, palkkaus sopimuksen mukaan. Työ sisältää viikonloppu- ja iltatyötä.

Lähetä hakemus ja CV palkkapyyntöineen oheisen Webropol -linkin kautta 9.12 mennessä. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja työ alkaa mahdollisimman pian ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Webropolilla luotu kysely: EPS harrastekoordinaattoriksi (webropolsurveys.com)

Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin viimeistään hakuajan päätyttyä.

Lisätiedot

Lisätietoja tehtävästä voi kysyä toiminnanjohtaja Janne Ohralahdelta tiistaisin klo. 09:00-11:00 (050-3903016).

janne.ohralahti@espoonpalloseura.fi
Puhelin: 050 3903016

Espoon Palloseuran Jalkapallo ry