Espoon Palloseuran edustusjoukkueessa pelaa kolme Seferiä: Valdrin, Faton ja Valmir. Seferien tarina Suomessa alkoi 1990-luvun alussa, kun juuri syntynyt Valdrin matkusti perheen kanssa Suomeen Kosovon Mitrovicasta. Valdrinin veli Valmir syntyi Suomessa 1993. Espoon Suvelaan saapui vielä myöhemmin kaksikon serkut Faton ja Fidan.
Seferit kertovat nyt tarinansa omin sanoin.
Valdrin ”Valtsu” Seferi, syntynyt 1988
”Aloitan vanhimman oikeudella. Futisurani alkoi toisella luokalla Karkkilassa, KJS-joukkueessa. Karkkilassa ei ollut omaa ikäluokkaa, niin pelasin vuotta vanhemmissa. Sitten muutettiin Espooseen. Luokkalaisten avulla löysin EBK:hon, jossa olin aika pitkään, ehkä liian pitkään.
Ilman Boris Wistubaa (Espoon Palloseuran entinen valmennuspäällikkö) olisin jäänyt EBK:hon vielä pidempään. Me pelattiin EBK:lla B-juniorien SM-sarjaa. Bobi valmensi AC Allianssia. Muistan, kun pelattiin Keski-Espoossa Allianssia vastaan. Meidän koppiin kuului puoliajalla, että pitäkää se Valtsu kurissa! Pelin jälkeen Bobi sanoi, että sinun pitää lähteä täältä pois, tule Allianssiin, saat paremmat pelitoverit ja harjoitteluilmapiirin.
Mietittiin asiaa pitkään perheen kanssa, että kannattaako lähteä julkisilla Itä-Helsinkiin saakka. Päätimme lopulta, että lähden hakemaan paikkaa Allianssin B-junioreista. Sain paikan – samalla kuin Bobi lähti Honkaan.
Aloitin räväkästi. B-juniorien SM-sarjassa ja B-juniorien Ykkösessä tein heti yhteensä 30 maalia kaudessa. Hätyyttelin jo Allianssin edustusjoukkueen portteja, mutta silloin sattui se surullisen kuuluisa tapaus (Allianssin uudet omistajat jäivät kiinni ottelumanipulaatiosta).
Serkkuni, Fatonin veli Fidan Seferi pelasi Allianssin miehissä. Hän oli tehnyt juuri diilin. Treenasin nuorena poikana miesten mukana, mutta kaikki oli epävarmaa.
Soitin Bobille, ettei Allianssissa tule mistään mitään. Kysyin, voinko tulla Honkaan. Siellä oli kova joukkue A-pojissa. Nicholas Otaru, Paulus Arajuuri ja Joel Perovuo pelasivat siellä. Opettelin siellä uutena poikana tavoille. Honka teki samalla suuria muutoksia. Seuran kakkosjoukkueen kanssa noustiin Nelosesta nopeasti Kakkoseen Vesa Vasaran johdolla. Sitten tehtiinkin nuorennusleikkaus, kun pikkuveljeni Vallu ja muut nuorten maajoukkuepelaajat ottivat paikan.
Harjoittelin joka tapauksessa parikymppisenä seuran edustusjoukkueen kanssa. Päävalmentaja Mika Lehkosuo lupasi paikkaa, jos Roni Porokara lähtee Israeliin. Niin ei käynyt.
Sitten päätin lähteä kesällä 2009 FC Espooseen, jossa Faton ja Fidan pelasivat. Ehdin pelata 12 peliä FC Espoossa loppukaudesta. Pääsin viikon jälkeen suoraan avaukseen. Teimme Fidanin ja Fatonin kanssa tuhoja. Fidan teki maalit. Me saatiin Fatonin kanssa kultaiset palkintomerkit. Keräsin tehot 3+10. Viiletin tuulennopeana laiturina. Nousimme Ykköseen.
Meillä oli Jussi Nuorela päävalmentajana FC Espoossa. Ykkösen kaudella 2011 alkoi alamäkeni. Polven eturistisiteeni meni poikki. Siinä meni sitten vuosi. Ja sitten tapahtui taas sama juttu vuoden päästä.
Kaksi pahaa polvivammaa. Siinä lähti motivaatio. Vähän luovutin, mutta onneksi panin itseni vielä kuntoon. Lähdin sitten vuonna 2013 Lohjalle. Halusin ilmapiiriin, jossa pääsi pelaamaan mahdollisimman paljon.
Sitten kuulin, että Vallu ja Faton oli matkalla Karjaalle. BK-46 teki kovaa joukkuetta sinne, mutta sankareilla ei ollut ajokorttia. Espoon Palloseuran nykyinen päävalmentaja Kalle Tallqvist houkutteli meidät sinne vuonna 2015. Tein pojille pienen palveluksen ja lähdin kuskiksi – ja pelaamaan. Oli tosi kiva treenata Karjaalla. Tuli into takaisin jalkapalloon, vaikka kausi vähän lässähtikin.
Kalle oli meille tuttu FC Espoosta. Siellä se vasempana pakkina takatukkineen juoksi siellä. Kalle otti minut sivuun juttelemaan, kun Karjaalla oli jäljellä muutama peli. Hän halusi minut mukaan EPSiin. Siellä oli käynnissä kiva projekti Jussi Leppälahden johdolla Kolmosessa. Samalla valmensin seuran A-junioreissa.
EPSissä oli jo silloin vuonna 2016 hyvä meininki. Ensimmäinen kausi Kolmosessa oli vaikea, kun juuri kukaan ei ollut pelannut Kolmosta aiemmin. Tokalla kaudella tuli pari uutta jätkää ja saatiin kuviot kohdilleen. Palaset alkoi loksahdella. Elbasan ja Astrit Kabashi tulivat. Fatonkin tuli mukaan. Näin ne uutiset kantautuu ja porukkaa kokoontuu. Nyt edustusjoukkueessa on jo kahdeksan kosovolaisjuurista pelaajaa.”
Faton Seferi, syntynyt 1989
”Kun muutettiin Kosovosta Raaheen, niin pelasin kesäisin jalkapalloa ja talvisin jääkiekkoa. Se oli paikallisen seuran toimintatapa. Kesäisin futista ja talvisin lätkää.
Tämä tuli minulle aluksi yllätyksenä. Menin futistreeneihin. Sanoin valmentajalle, että haluan pelata jalkapalloa. Hän kysyi, osaanko luistella. En tiennyt, mitä se oli.
Pelattiin sitten syksyllä pari viikkoa jalkapalloa. Tytöt ja pojat olivat sekaisin. Minulla ei ollut mitään muuta hajua. Tiesin vain, että pallo pitää potkaista maaliin. Valmentajamme oli todella mukava ihminen. Hänellä oli yritys, joka myi lätkävarusteita. Kerran hän tuli hakemaan minut kotoani. Hän tiesi, ettei perheelläni ollut paljon rahaa. Sain upouudet lätkäkamat. Mulla on ne vieläkin jossain.
En halunnut pelata lätkäpeleissä. Vastustajat olivat niin isoja. Treeneissä kylläkin treenasin. Alussa en osannut yhtään. Kolmisen viikkoa siinä meni, että opin luistelemaan. Ilmoitin valmentajalle, että suostun pelaamaan yhden minuutin seuraavassa ottelussa. Menin lätkäurallani vauvan askelilla.
Saatiin sitten asunto ja muutettiin Espooseen. Siinä jäi se lätkäura 13-vuotiaana. Vallu oli silloin pieni, mentiin aina katsomaan hänen turnauksiaan. Vallu oli todella hyvä. Minäkin halusin pelata jalkapalloa.
Meillä oli luokkakaverit EBK:ssa. Menin mukaan. En saanut minuutteja, kun muut olivat pelanneet jo 6-7-vuotta. Nopeus oli minun avain menestykseen. Pääsin lopulta pelaamaan EBK:n Valkoisissa, siinä heikommassa joukkueessa. Tein jokaisessa pelissä yhden maalin, kerran kaksi maalia. Sain 14-vuotiaana ensimmäisen kerran peliaikaa.
Sitten B-juniorit alkoi hajota EBK:ssa. Päätin lopettaa jalkapallon hetkellisesti, mutta EBK sai kuin saikin joukkueen kasaan. Olimme todella huonoja.
EsPan B-juniorit olivat sen sijaan yhdet Suomen parhaista. Siellä oli muun muassa Akseli Pelvas. Menin kaverini Gazmend Bejtullahunin kanssa sinne kokeelle vuonna 2004. ”Gaz” oli hänkin hyökkääjä. EsPan kaverit nauroivat, että tulitte vähän liian kovaan porukkaan. Ajattelin, että mennään siihen EsPan kakkosporukkaan, mutta Gaz oli todella jääräpäinen ja halusi ykkösnippuun. Saimme kokeilla. Treenit meni ihan hyvin ja saatiin tulla vielä kerran. Samalla Pelvas oli menossa HJK:hon. Jarkko Värttökin oli lähdössä. Saatiin lopulta sopimukset, mutta peliaikaa ei luvattu, ei ainakaan avauskokoonpanon paikkaa.
Jouduin ihan tyhjän päälle, kun kaverini Gaz päättikin sitten lopettaa heti! Olin lopettamassa kanssa, kun en saanut peliaikaa. Matkatkin oli pitkät. Sitten Pelvas lähti pois, ja tulikin yhtäkkiä peliaikaa. EsPan jälkeen tulin Espoon Palloseuraan. Vietin Espoonlahdessa vuodet 2004-2006.
Veljeni Fidan aloitti pelaamisen todella myöhään. Fidan pelasi EBK:n A-junioreissa, kun EBK:n miehet pelasivat Kolmosessa. Palasin EBK:hon vuonna 2007 ja pääsin B-juniori-ikäisenä miehiin. Kehityin hurjaa vauhtia. Pelasin siellä parisen vuotta. Muistan, kun pelattiin FC Lahtea vastaan Suomen cupissa ja hävittiin 0–1. Ei EBK saanut niin paljon koskaan katsojia. Erfan Zeneli pyysi minua tuolloin Klubi 04:n riveihin, mutta en lähtenyt. Olin ujo, en tiennyt, mitä halusin ja lähdin kesällä Kosovoon. Kun silloin mentiin Kosovoon, niin siellä oltiin pari kuukautta
Halusin jäädä EBK:hon. Olin päättänyt jäädä, mutta Fidan meni FC Espooseen. Fidan raahasi minut mukanaan vuonna 2009 lähes väkisin. Ajattelin, että minäpä tulen kokeilemaan, mutta aika nopeasti sain pelipaikan. Pelattiin kärkiparina Fidanin kanssa. Se oli aika dominointia Kakkosessa, oltiin aika ylivoimaisia. LoPa kilpaili tuolloin viimeiselle kierrokselle asti suorasta noususta. Ne oli laittanut paljon rahaa. Meillä oli meillä nolla euroa pelaajabudjetissa.
Oltiin ensimmäisellä kaudella kuudensia Ykkösessä. Sen jälkeen alkoi Seferien arvo kohota jalkapallopiireissä. Veikkaaja halusi haastatella. Kaikki muut Veikkausliigan seurat paitsi HJK ja Honka ottivat yhteyttä. Pidimme jo tuolloin kiinni periaatteesta: saat joko koko paketin tai et saa ketään, kaikki Seferit kertaheitolla!
FC Espoon päävalmentaja Jussi Nuorela suositteli meille Interiä tai Tepsiä. Hän oli ollut Turussa kapteeni ja järjesti juuri ennen kauden 2011 alkua harjoitusottelun Tepsiä vastaan. Se näyttöpaikka kuivui kokoon nopeasti. Valtsulla meni kymmenessä minuutissa eturistiside, sitten vartin kohdalla repesi kierukka mulla, ja Fidanilla vielä takaristiside ja sivuside! Pian kuultin, että Vallulla meni kierukka. Sitten oli kuukauden sisällä kaikki Seferit leikkauspöydällä
Lähdin syksyllä 2011 PK-35:n riveihin. 2012 jäi välivuodeksi, kun jouduin nivusleikkaukseen. Siirryin sitten 2013 Graniin, mutta kahden vaikean, loukkaantumisiin kaatuneiden kausien jälkeen lähdin hakemaan vauhtia alemmilta sarjatasoilta. Paluuni Graniin jää ikuisesti mieleen. Pääsin Oulunkylässä Gnistania vastaan kentälle 63. minuutilla. 67. minuutilla tein 2-2-tasoitusmaalin. Gnistan meni 3-2-johtoon ja pääsi kahdella pelaajalla hyökkäämään kohti tyhjää maalia. Jostain kumman syystä he sössivät tilanteen ja pääsivät vielä kerran hyökkäämän neljällä kahta vastaan. Saimme sitten vaparin 97. minuutilla. Veskarimme antaa vaparin. Nykyinen EPSin pelaaja Astrit Kabashi puskaa vaparin. Otin pallon haltuun ja vedin pallon verkkoon 25-30-metristä. Ottelu nousi otsikoihin ja pääsi maailmallakin levitykeen. Muun muassa brittilehti The Guardian hehkutti peliä nettisivuillaan.”
Tämän jälkeen kiersin Viikinkien, BK-46:n ja Granin kautta EPSiin. Rami Luomampää oli valmentajani FC Espoossa, Granissa ja EPSissäkin.
Valmir ”Vallu” Seferi, syntynyt 1993
”EBK:ssa aloitin jalkapallon jo aika vanhana. Valtsu vähän paineisti mukaan. Tykkäsin pelata jalkapalloa koriskentällä. Se riitti mulle. Se oli siistiä ja hauskaa. Pelasin pitkään EBK:ssa, aina B-junioreihin saakka. EBK panosti silloin B-junioreihin. BSM-paikka jäi viimeisestä pelistä kiinni.
Siirryin sitten Valtsun houkuttelemana Honkaan. EBK:ssa oli hyvä olla, siellä oli kavereita. Aloitin Tommi Paavolan ja Tero Tainion valmentamassa Honka Magic 92 Black -joukkueessa. Honka oli tosi kova juttu. Ymmärsin pian, että tasoni riittikin ja kehityin. Tuli paljon hyviä pelejä siinä iässä. Voitettiin Helsinki Cup ja Kai Pahlmankin 92-syntyneiden kanssa.
Robert O’Shaughnessy ja Raimo Konkola vetivät 93-syntyneitä. Siellä oli buumi päällä. Siellä oli Tim Väyrynen, Antti Mäkijärvi ja O’Shaughnessyt, niin monta nimeä, joita voi mainita. Syystä tai toisesta moni jätti jalkapallon. Ehkä sekin vaikutti, että ASM:n taso tippui noina aikoina paljon. B-junioreista piti päästä suoraan reserveihin, jos halusi mennä kovaa tahtia jalkapallossa eteenpäin
Voitettiin 93-syntyneiden Nike Premier Cup Suomessa. Konkola päätti, että ennen Puolan Euroopan karsintoja matkustetaan paljon. Me käytiin kaikkialla, jotta ollaan valmiita. Basel voitti Puolan turnauksen. Me otettiin kakkospaikka ja Willem II tuli kolmanneksi. Päästiin sitä kautta sitten Manchesteriin koko maailman lopputurnaukseen. Siellä oli Manchester United, Real Madrid ja Fluminensekin. Sijoituttiin yhdenneksitoista.
Real Madridia vastaan sain punaisen kortin. Fluminense voitti turnauksen ylivoimaisella pelillä. Olimme ainoa joukkue, joka johti heitä vastaan. Mäkijärvi teki avausosuman alkulohkon ottelussa. Meillä oli nihkeä alkulohko. Lohkomme Frankfurt sai pronssia.
Fluminensessä oli Wellington Silva, joka valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi. Hän sai myöhemmin sopimuksen Arsenaliin. En koskaan unohda Real Madridin topparia, jolla pitkä tukka. Hän taitaa pelata edelleen Real Madridin reserveissä. Siellä se näkyy joskus treeneissä Sergio Ramosin kanssa.
Jokaisesta joukkueesta pääsi treenaamaan Old Traffordille kolme pelaaja Manchester Unitedin vanhojen ja nykyisten tähtien kanssa. Nanilta laitoin puikot. Liverpoolin kannattajana en halua puhua siitä sen enempää.
Pian siirryin Pallohonkaan. Kolme B-junioria nostettiin mukaan: Elja Heiskanen, Tim Väyrynen ja minä. Se oli iso pomppu. Tultiin heiveröisinä junnuina mukaan. Treeneissä mentiin kovaa. Ehkä kokeneemmilla jätkillä oli vähän hampaankolossa, että noi tulee ottamaan meidän paikat. Nopeasti kyllä sitten totuttiin, ei jääty jalkoihin. Pikkuhiljaa nostettiin muitakin junnuja mukaan.
Ehdin pelata paljon maajoukkuepelejäkin. Ne oli tosi siistejä, kerkesi tapahtua kaikenlaista. Taso oli todella kova. 16-vuotiaana lähdin Hertha Berliiniin kahdeksan päivän leirille. Hertha osoitti kiinnostusta. Istuttiin alas Hongan toimistolla. Sovittiin, että tehdään ammattilaissopimus, että saan miesten pelejä alle ja kokemusta ennen kuin lähden haistelemaan ulkomaan ilmoja. Pian sitten pamahti polven eturistiside ja sitten kierukka perään. Hukkasin puolitoista vuotta kahdesta vuodesta.
Sillä hetkellä en ymmärtänyt kuntoutuksen merkitystä. Osasin aina pelata ja pallo oli hallussa, mutta duunia pitää tehdä, kun on loukkaantunut. Sitten Hongalle tuli kriisi. Lyötiin lappu luukulle, oli paljon draamaa, palkkoja ei tullut. Jouduin näkemään lajin ruman puolen. Tuli politiikka ja kaikki muu mukaan. Jatkoin matkaa PK-35:n riveihin serkkuni Fidanin avustuksella.
Fidan oli yksi tyylikkäimpiä hyökkääjiä. Ei hän juuri osannut pelata, mutta teki maaleja. Fidaan puhui minut sinne loppukaudeksi. Pelasin kahdeksan ottelua. Kivuliasta oli pelaaminen, burana-kuurilla meni.
Matkani jatkui Ykkösen Viikinkeihin. Harjoituskausi meni todella hyvin, mutta kesä surkeasti. Olimme Fatonin kanssa hyvässä kunnossa, mutta joukkueena homma ei toiminut. Hävittiin melkein kaikki pelit. Rahahanat meni seurassa kiinni seitsemän peliä ennen loppua. Tiputtiin Kakkoseen. Tuntui, että homma jatkui siitä, mihin se Hongassa jäi.
Lähdin sitten pelaamaan Kolmosta Lohjalle. Olin tottunut pelaamaan vähän eri mentaliteetilla. Mietin, että panostan mieluummin kouluun tai duuniin, kunnes päädyin Kallen joukkueeseen Karjaalle. Karjaa oli kiva paikka. Siellä oli sitä samaa yhteisöllisyyttä kuin joskus Hongassa. Karjaan jälkeen vietin kolme kautta Granissa ja pelattiin Rami Luomanpään johdolla erittäin hyvä kausi Ykkösessä. Viime kaudella saimme mahdollisuuden pelata jälleen veljesten kanssa yhdessä. Siirryin sitten EPSiin. Ehdin pelata alkukaudella puolitoista peliä ja kausi oli paketissa alavatsavamman vuoksi. On ollut hienoa päästä jälleen pelaamaan ja treenaamaan!”
Miesten Kakkonen on käynnissä
Pääset seuraamaan Sefereiden otteita miesten Kakkosessa.
Edustusjoukkueen otteluohjelmaan pääset tästä.
Lue lisää ottelutapahtumista tästä.