
Aito Pitkänen ja hattutemppu.
Kuva: HH Kuvauspalvelu
EPS päätti miesten Ykkösen kautensa sunnuntaina Espoonlahdessa lopulta peräti 5-1 voitolla Atlantis FCstä joka oli samalla koko kauden suurin voitto.
Jo ennen päätöskierrosta oli tiedossa että molempien joukkueiden kohtalona olisi sarjasta putoaminen joten pelissä panoksena oli käytännössä enää sarjan hyvästeleminen kunniakkaasti.
Avausjakso lähti EPSn kannalta käyntiin onnettomasti sillä jo 3. peliminuutilla Atlantiksen Charles Katashira pelattiin pitkällä syötöllä vauhtiin. Katashira peittosi juoksukisassa Edi Tashevcin ja tykitti tarkasti alanurkkaan ohi Vilho Tuokkolan joka sai tänään päätöspelissä komennuksen maalin suulle ja vasta kauden 3. otteluunsa.
Isännät eivät onneksi maalista juurikaan häkeltyneet vaan koko kaudelta tuttu pallonhallintajalkapallo alkoi taas pikku hiljaa kulkea. Jo 10. peliminuutilla pallo saatiin pelattua vasemmalle rangaistusalueelle Kujtim Dubovan ja Willem Haapiaisen toimesta nopeilla siirroilla suoraan Aito Pitkäsen jalkaan ja Pitkänen latasi pelin komeasti tasoihin kauden 8. maalillaan.
Atlantis koetti läpi jakson jatkuvasti pelata palloa pitkälle linjan taakse maalintekijä Katashiralle ja etenkin hänen kärkiparilleen Paul Onogwu Ejehille.
Ejeh oli kuitenkin toistuvasti paitsiossa joita ehti tulla lähes toistakymmentä jo avausjaksolla. Kerran vieraat saivat kulman jälkeen pallon maaliinkin asti mutta silläkin kertaa lippu nousi ylös ja osuma hylättiin.
EPSn rakentelu ei tuottanut tasoituksen jälkeen vielä sen kummempaa tulosta joten parannettavaa jäi toiselle puoliajalle.
Tauon jälkeen Atlantis tuli peliin hyvin latautuneena ja tuntui jopa saavan toviksi pelin hallinnan. Maalivahti Tuokkolakin joutui muutaman kerran venymään ihan tosissaan ja torjui toki pari paikkaa mallikkasti jo avausjaksollakin.

Vilho Tuokkola pelasi EPS maalissa kelpo ottelun.
Kuva: HH Kuvauspalvelu
EPS suoritti ensimmäiset vaihtonsa 56. minuutilla kun kentän ja kotiyleisön hyvästelivät ainakin tämän kauden osalta Edi Tashevci ja Matias Ambasciano. Tilalle kirmasivat Aleksi Ruusu sekä Reko Huhtamäki ja samalla EPS myös muutti koko ryhmitystään aavistuksen verran hyökkäysvoittoisemmaksi.
Tulosta tulikin jo varsin pian, 62. minuutilla Viggo Blumme antoi kulman lyhyenä alaspäin Antti Tellalle. Tella siirsi puolestaan Omar Adawille joka jatkoi takaisin Blummelle. Blummen ovela pallo maalin eteen päätyi Atlantis-veskari Rami Manadirin puolittaisen torjunnan kautta suoraan toppari Kujtim Dubovalle joka tykitti lähietäisyydeltä EPSn 2-1 johtoon. Maali oli miehelle kauden toinen.
Vajaa 10 minuuttia myöhemmin 71. minuutilla EPS osui jälleen. Atlantis-alakerta hukkasin pallon omalla alueellaan kohtalokkain seurauksiin. Reko Huhtamäki, Willem Haapiainen ja Aleksi Ruusu tekivät esityön ja boksin keskeltä Aito Pitkänen latasi komeasti jo iltapäivän toisen osumansa sekä tilanteeksi 3-1!

Säpinää Atlantiksen maalilla.
Kuva: HH Kuvauspalvelu.
Vain neljä minuuttia tästä verkot pölisivät jälleen. 75. minuutilla Atlantiksen purkuyrityksestä pallo päätyi rangaistusalueen rajalle Reko Huhtamäelle joka tälläsi suoraan vastapallosta taululle jo 4-1 numerot. Huhtamäelle maali oli kauden toinen EPS-paidassa.
82. minuutilla EPS teki odotetun ja fanienkin toivoman vaihdon kun Antti Tella otettiin pois ja viimeiselle kympille sisään pääsi heidän suursuosikkinsa ikitaistelija Ville Kiiski. Peli oli tässä vaiheessa jo ratkennut ja etenkin Atlantis tuntui vain odottelevan peliajan ja kauden päättymistä.
89. minuutilla EPS teki vielä neljännenkin ja tänään viimeiseksi jääneen vaihtonsa kun vahvan pelin puolustuspäässä pelannut Veka Gustafsson otettiin pois ja tilalle loppuhetkiksi Urho Kumpulainen. Gustafsson oli ilmoittanut päättävänsä uransa tähän peliin joten hän sai asiaankuuluvan hienot hyvästelyt niin joukkuekavereiltaan kuin Espoonlahden yleisöltä.

Veka ja viimeinen pusku.
Kuva: HH Kuvauspalvelu.
Vielä kerta kiellon päälle. Ottelun ollessa jo lisäajalla Aito Pitkänen iski vielä kerran. Ykkösen joutsenlauluksi ja koko kauden viimeiseksi Punaisten maaliksi Pitkänen pääsi Reko Huhtamäen katkon jälkeen pinkomaan esteettä vastustajan boksiin ja ohitti Manadirin viimeistellen samalla uransa ensimmäisen Ykkösen hattutempun! Pitkäsen koko kauden maalisaldoksi muodostui näin ollen lopulta komeat 10 osumaa joka on erinomainen etenkin tulokaspelaajalle.
Pian maalia seuranneen päätösvihellyksen jälkeen kapteeni Abdirisaq Hussein johdatti nykykokoonpanossaan viimeistä kertaa esiintyneen ryhmän vielä kerran kiittämään kannattajia heidän panoksestaan.
EPSn keräämät 33 pistettä ja lopulta peräti 10 voittoa oli poikkeuksellisen kova saldo putoajajoukkueelle koko Suomalaisessa lähivuosien jalkapallohistoriassa. Viimeksi ylimmiltä sarjatasoilta on pudottu näin kovalla pistemäärällä- ja keskiarvolla 1990-luvulla jolloin silloinkin osin sarjauudistusten myötä.
Koska Jazz hävisi samaan aikaan oman ottelunsa PKKUlle nousivat Espoolaiset peräti tasapisteisiin Porilaisten kanssa. Jazz piti sarjan 10. sijan ja itsensä niukasti EPSn edellä lopulta vain maalieron turvin. Jos EPS olisi saanut missä tahansa sarjan vaiheessa yhden pisteen enemmän olisi se nyt riittänyt Ykkösen ensi kaudenkin sarjapaikkaan.
PKKUn voitto riitti sille sarjan 7. paikkaan ja RoPS saalisti puolestaan 8. sijan kaadettuaan Inter/2sen selvin numeroin. Alemman loppusarjan lopputaulukko oli lopulta tämän näköinen:

Ylemmän jatkosarjan puolella MPn ja OLSin trilleritaistelu koko Ykkösen mestaruudesta ja Ykkösliiganoususta huipentui Mikkelissä. Pakkovoiton pelistä tarvinnut OLS kävi jo 2-0 vierasjohdossa mutta MP taisteli itselleen tasapelin joka riitti mestaruuteen ja suoraan nousuun. MP siis palaa vuoden tauon jälkeen Ykkösliigaan ja OLS saa vielä toisen mahdollisuuden nousuun pelaamalla ensi viikolla kaksiosaiset nousukarsinnat Käpylän Palloa vastaan.
JJK ohitti Ylemmässä jatkosarjassa vielä TamUn nousten sarjan sijalle 5. ja KuPS Akatemia kiri kolmoseksi kukistettuaan KPVn. Ylemmän jatkosarjan lopputaulukko näytti siis lopulta tältä:

EPSn pelit jatkuvat ensi kaudella Kakkosessa jossa joukkue pelasi viimeksi 2023.
EPSn tulevan kauden sarjan Kakkosen osalta joukkuekokoonpano alkaa olla valmis. Viime vuonna Palloliitto vahvisti lopulliset joukkueet ja lohkojaon joulukuun kokouksessaan joten tietoa siitä on odotettavissa näillä näkymin joko aivan vuoden lopulla tai alkuvuodesta 2026.
Se kuitenkin tiedetään jo nyt että sarjassa pelaa lähtökohtaisesti paljon joukkueita samalta pääkaupunkiseudun alueelta: FC Honka, EBK, GrIFK, Atlantis FC, PPJ, PuiU, Kiffen, HPS ja HIFK. Vaikka lohkojaossa kaikki eivät varmasti samaan alkulohkoon päädykään se tiedetään jo nyt että matkakilometrit vieraspeleihin putoavat EPSllä todella dramaattisesti ja mm. odotettuja paikallispelejä, jopa Espoon derbyjä voisi olla luvassa!
Tässä kohtaa koko EPSn edustusjoukkue taustaryhmineen haluaa kiittää kaikkia joukkueen kannattajia myötäelämisestä ja tuesta läpi kauden. Lopputulos ei ollut toivotunlainen, putoaminen sarjasta vain yhden pisteen marginaalilla ärsyttää ja harmittaa mutta kokonaisuutena kuitenkin nousujohteinen kausi sekä putoaminen ennätyskovalla pistemäärällä (mm. viime kauden Ykkösen saldosta 34p jäätiin myös vain yksi piste) kertovat sen että taso oli äärimmäisen kova ja sarja tasainen. Onnesta puhuminen tässä yhteydessä kuulostaa helposti selittelyltä mutta yksi piste enemmän esimerkiksi mistä tahansa kauden hävitystä ottelusta olisi varmasti ollut otettavissa jopa sillä kuuluisalla “tuurilla” joka ei nyt sitten vain ollut myötä.

Kiitos kannattajille.
Kuva: HH Kuvauspalvelu
Joukkueen rakentuminen Kakkosen sarjakautta silmälläpitäen on jo käynnissä, sosiaalisen median kanavamme ovat toiminnassa myös “off-seasonin” aikana ja vaikka päivitystahti on varmasti maltillisempi pysyt niitä seuraamalla parhaiten mukana mm. sopimusuutisista ja ensi kauden pelaajaryhmän muodostumisesta.
Luonnollisesti pidämme teidät ajan tasalla myös Kakkosen ensi kauden kuvioista siinä kohtaa kun ne alkavat selkiytymään sekä mahdollisista muista merkittävistä uutisista. Me palaamme pelikentille taas vuoden 2026 puolella, entistä vahvempina.
VAMOS EPS!
20.10.2025
EPS Mediatiimi




