EPS jatkoi pisteputkensa miesten Ykkösessä jo peräti seitsemän ottelun mittaiseksi kun KuPS Akatemia voitettiin selvästi numeroin 3-0. Ottelu oli äärimmäisen tärkeä molemmille joukkueille ja etenkin KuPS olisi tarvinnut “pakkovoiton” pysyäkseen vielä mukana taistelussa paikoista Ylempään loppusarjaan.

Kuva: Jari Oinonen
Viime viikolla EPS saalisti PKKUlta vierastasurin mm. flunssa-aallon vuoksi hieman vajaalla kokoonpanollakin. Tänään rosteri oli taas entistä vahvempi kun Rasmus Sipi, Matias Ambasciano ja Zakaria Osman palasivat avaukseen. Ayuub Ahmed-Nurin tie sen sijaan vie viime viikolla JäPSiin siirtyneen Topi Järvisen tavoin Ykkösliigaan. “Juppi” pelaa loppukauden lainalla PK-35ssä.
EPS aloitti pelin koko heinä-elokuun menestyksekkääseen tyyliinsä varovaisesti ja puolustusvoittoisesti nostaen sitten pikku hiljaa kierroksia ylemmäs.
Noin vartti mentiin Kuopiolaisten tahdissa mutta sitten kalakukko hyytyi. EPSn ensimmäisistä maalitilanteista vastasivat Oscar Dahlfors ja Matias Ambasciano mutta KuPSin veskari Miilo Pitkänen selvitti tilanteet niukin naukin.
28. minuutilla mikään ei enää auttanut kun Viggo Blumme levitti peliä hienosti vasemmalle. Muad Ahmed nousi kaistaltaan pikajunan lailla, sai pallon haltuun vielä rangaistusalueella ja tykitti komeasti 1-0 maalin. Osuma oli Muadin kauden toinen, ensimmäinen tuli juuri edellisessä kotipelissä pari viikkoa sitten FC Vaajakoskea vastaan.

Kuva: Jari Oinonen
Uusiakin paikkoja siunaantui tasaisesti, mm. Ambasciano ja Dahfors pääsivät kokeilemaan uudemman kerran hyviltä paikoilta onnistumatta. KuPSin pallonhallinta oli suurimmilta osin näennäistä boksin ulkopuolista siirtelyä monen muun EPSn vastustajan tavoin. Pahimmat tilanteet ja vetopaikat hoiti jälleen Oskar Lyberopoulos luotettavaan tyyliinsä.

Kuva: Jari Oinonen
Espoonlahden yleisö sai revitellä äänijänteitään vielä toisen kerran ennen taukoa kun oli pelattu jo 45+3 minuuttia. Lisäajan toiseksi viimeisellä minuutilla KuPS painoi päälle ja EPS onnistui purkamaan pallon keskialueelle Laith Azharille.
Jo keskiympyrän jälkeen Azhar huomasi olevansa hyvin vapaana ja näki että maalivahti Pitkänen oli ulkona maaliltaan. Päätös oli tehtävä sekunnin murto-osissa mutta Laithin tietokone raksutti, upea roikkulaukaus leijaili yli hölmistyneen Pitkäsen ja tilanne 2-0 vain hetkiä ennen taukovihellystä!

Kuva: Jari Oinonen
Mikä riemastuttava osuma EPSlle ja varmasti myös Azharille joka tykitti huhti-touko-kesäkuun peleissä yhteensä 7 maalia mutta jäi heinäkuussa sekä elokuun aiemmissa ilman täysosumia. Viimeksi verkko heilui 29.6. JJKta vastaan.
Taukotilanne siis 2-0 mutta tilanteisiin nähden peli olisi helposti voinut olla vaikka 4-0 tai 5-0kin.
Toisen puoliajan alkaessa EPS jatkoi samanlaisella vauhdikkaalla pelillä kuin suurimman osan ensimmäistäkin. Hyvän paluun tehnyt Zakaria Osman tarjoili muun muassa Dahlforsille vielä unelmapaikan mutta tulosta ei “Dalelle” tässä pelissä maalien muodossa siunaantunut.
55. minuutilla EPS suoritti ensimmäiset vaihtonsa kun hienosti pelanneet vaikka tänään ilman maaleja jääneet Osman ja Dahlfors lähtivät huilimaan ja tilalle tulivat Ville Kiiski ja Visar Bela.

Kuva: Jari Oinonen
Myös KuPS Akatemia pyöritti tunnin jälkeen koko vaihtopalettinsa läpi mutta pelillisesti iso kuva ei muuttunut. Osku torjui pari hyvää tilannetta näyttävästi, muuten Kuopiolaiset jäivät hampaattomiksi.
67. minuutlla EPSn kolmantena vaihtona kentälle pääsi viime peleistä sivussa ollut Antti Tella joka korvasi loistavasti keskikentällä uurastaneen Matias Ambascianon.
Kun ottelua oli jäljellä reilun vartin verran KuPS Akatemia elätteli vielä toiveita noususta peliin mukaan mutta etenkin yksi mies oli tänään heille liikaa.
Laith Azhar saatiin pelattua puolittaiseen läpiajoon keskelle ja Laith nosti kylmän viileästi pallon toistamiseen verkkoon. Puolentoista kuukauden maalittoman jakson jälkeen kaksi täysosumaa ja kauden kokonaissaldo jo hulppeat 9 maalia. Ei huono sanoisi Uotinen!
78. minuutilla EPSn iltapäivän viimeisenä vaihtona Mascuud Hassan tuli vielä 1-0 maalintekijän Muad Ahmedin tilalle ja loppu oli enemmänkin voiton varmistelua ja ajan kuluttamista loppuun.
Varsinkin nuorempien fanien ikisuosikki Ville Kiiski pääsi vielä loppuhetkillä avopaikkaan mutta ei onnistunut vieläkään iskemään kauden ensimmäistään.

Kuva: Jari Oinonen
Lopputulos 3-0 oli loistava tulos EPSlle joka osittain kuittasi samalla kesäkuussa Kuopiossa kärsityn 2-1 tappion. Lyberopoulokselle jo kauden kahdeksas nollapeli.
Taistelussa Ylemmän loppusarjan paikoista tänä viikonloppuna EPSn lisäksi myös JJK, FC Jazz sekä PKKU voittivat omat ottelunsa joten tämän nelikon voimasuhteet pysyivät ennallaan kun jäljellä on enää kaksi sarjakierrosta.
PKKU on sarjavitonen 28 pisteellään, JJK kutonen samalla pistemäärällä mutta heikommalla maalierolla. EPS on seitsemäntenä eli tällä hetkellä ensimmäisenä joukkueena Ylemmän loppusarjan ulkopuolella vain yhden pisteen erolla edellämainittuihin. FC Jazz on kahdeksas tasapisteissä EPSn kanssa (27p) mutta Porilaisten maaliero on Espoolaisia huonompi. Pelkistetysti EPS saavuttaisi siis Ylemmän loppusarjan paikan jos se onnistuu keräämään kahdessa viimeisessä pelissään yhden pisteen mainittuja joukkueita enemmän. Tasapisteiden osuessa kohdalle EPSn maaliero on niin vahva että se riittäisi pitämään punaiset muiden edellä.
EPSn ensi viikon vastustaja RoPS sen sijaan hävisi OLSille joten Rovaniemeläisten tilanne 24 pisteellä on haastava. Joukkueen olisi aivan pakko ottaa kaksi voittoa kahdesta pelistään mutta sekään ei välttämättä riittäisi enää Ylempään loppusarjaan. KuPS Akatemian kohtalo sinetöityi tappion myötä, 21 pisteen saldolla ei enää millään tuloksilla Ylempään loppusarjaan nousta joten KuPS pelaa varmuudella alempaa loppusarjaa VIFKn, FC Vaajakosken ja kolmen vasta myöhemmin varmistuvan joukkueen kanssa.
Ottelun sankari Laith Azhar oli pelin jälkeen syystäkin onnellinen:
“Ihan hyvä peli, oli ihan meidän käsissä. Meidän oli pakko voittaa tää ja ei riittäny muu kuin kolme pistettä. Pitkästä aikaa tuli (itsellekin) maaleja, sain tehtyä kaks maalia ja se riitti tälle päivälle. Totta kai seuraaviin hyvillä fiiliksillä, seuraava peli (RoPS 24.8.) on kotipeli ja siitä on etua meille. Siitäkin on pakko saada kolme pistettä ja sitten voitais lähteä Kokkolaan (31.8.) ettei olis niin paljon paineita. Toivottavasti tulee ensi viikolla paljon katsojia”.
Näin se on, ensi lauantaina 24.8. edessä on jo koko historiallisen ensimmäisen Ykkösen runkosarjakauden viimeinen kotiottelu kun vastaan tulee jo selkä seinää vasten pelaava RoPS. Voitto pitäisi EPSn edelleen mukana kamppailussa Ylemmän loppusarjan paikoista joten edessä on kauden isoin peli, lisäksi paikalle odotetaan myös runsaasti Rovaniemeläiskannattajia. Joten pidetään huolta että Espoo on punainen myös “Poron Voimalla” vierailun jälkeen.

17.8.2024 – EPS mediatiimi
MATKASSA MUKANA










