Mikä on tehnyt jalkapallosta ison? Suosio, pelaajat, fanit? Vai kenties se, kuinka sen vaikutukset voi aistia myös kentän ulkopuolella. Espoon Palloseura luo jalkapallokulttuuria, jota ei pysty kahlitsemaan peliajan puitteisiin.
Urheilu on tavoitteiden asettamista, saavuttamista, ahkeruutta ja itsensä voittamista. EPSin seurakulttuuri on valtakunnallisesti tunnustettu laadukkaasta toiminnasta. Kaikki EPSin toiminnassa mukana olevat kantavat ylpeänä EPS arvoja ja heillä on rohkeus olla oma itsensä.
Laadukkaalla jalkapallotoiminnalla luomme pohjan päämäärätietoiselle toiminnalle, periksiantamattomuudelle ja reilulle pelille. Haluamme, että jokaiselle mahdollistuu oman huipun löytäminen, myös valmentajalle.
HAEMME NYT NYT VALMENTAJIA KAUDELLE 2025
Voit hakea valmennustehtäviä eri ikävaiheista ja tasoilta sekä osa- että kokoaikaisena. Katsomme tarkemman työtehtävän yhdessä avoimien paikkojen, osaamisen ja kiinnostuksen mukaisesti.
Tavoitteenamme on rakentaa arvoihimme pohjautuvia ja urheilullisesti vahvoja joukkueita, sekä kasvattamaan pelaajia kohti omaa huippua aina jalkapalloammattilaisiksi asti.
KOKOAIKAINEN IKÄLUOKKAVALMENTAJA LAPSIVAIHEEN (5v5) IKÄLUOKKIIN.
U6-U9)Ikäluokkavalmentajan tehtävä on kokoaikainen. Työnkuvaan kuuluu yhden 5v5-ikäluokan kokonaisuudesta vastaaminen sisältäen harjoituksien suunnittelu ja johtaminen, viestintä, pelaajaliikenteestä vastaaminen sekä valmentajien kouluttaminen.
OSA-AIKAISIA VASTUUVALMENTAJIA JUNIORI-IKÄLUOKKIEN ERI TASOILLE
Työnkuvaan kuuluu yhden joukkueen kokonaisuudesta vastaaminen sisältäen harjoituksien suunnittelu ja johtaminen, viestintä, pelaajaliikenteestä vastaaminen sekä apuvalmentajien johtaminen. Tavoitteenamme on rakentaa arvoihimme pohjautuvia ja urheilullisesti vahvoja joukkueita, sekä kasvattamaan pelaajia kohti omaa huippua aina jalkapalloammattilaisiksi asti.Haemme vastuuvalmentajia seuraaviin joukkueisiin:
- 11v11-vaiheen tyttöjen akatemia- ja harrastejoukkueisiin
- 8v8-vaiheen tyttöjen akatemia- ja harrastejoukkueisiin
- 11v11-vaiheen poikien kilpa- ja harrastejoukkueisiin
- 8v8-vaiheen poikien kilpa- ja harrastejoukkueisiin
Työtehtävien laajuus on tehtävästä riippuen 6-15 h/viikko.
LISÄTIEDOT
Jani Lehmuskoski, vt. urheilutoimenjohtaja
jani.lehmuskoski@espoonpalloseura.fi
p +358 50 478 6375
Soittoaika ke ja to klo 11:00-15:00
IKÄLUOKKAVALMENTAJA LAPSIVAIHEEN (5v5) IKÄLUOKKIIN.
Aarne Sulg, valmennuspäällikkö
aarne.sulg@espoonpalloseura.fi
p +358 45 843 2511
Soittoaika ke ja to klo 11:00-15:00
