Rakkaus lajia kohtaan ei ole hiipunut vaikka Jarilla ja Eetulla pelivuodet ovatkin takana. Pitkän linjan palloilijoina ja joukkueen arjessa mukana eläneenä kaksikko tietää mitä tavoitella. Kunnianhimoinen kehittämishanke edustuksen ottelutapahtumien ja yhteisöllisyyden kasvattamisen osalta innostaa ja motivoi. Rajoja koetteleva kaksikko näkee paljon ulosmittaamatonta potentiaalia Suur-Espoonlahden jalkapallokulttuurissa. 

Joukkueessa aikaisemmin managerina toiminut Jari Antikainen on toiminut vastaavissa tehtävissä muissakin seuroissa ja on ollut vahvasti vaikuttamassa EPS:n miesten edustusjoukkueen matkassa viimeisten vuosien aikana.

“Ensimmäisellä Kakkosen kaudella onnistuttiin luomaan Espoonlahteen jotain todella poikkeuksellista. Yleisökeskiarvo oli lähellä 500 henkeä ja tunnelma myös sen mukainen. Uskon vahvasti siihen, että tulevalla kaudella voimme parantaa myös tuosta. Lopulta kyse on siitä, miten saamme koko perheen viihtymään ottelutapahtumassa. Naisten edustusjoukkueen pelejä on myös kalenterissa lauantaipäivinä, ja tämä mahdollistaa todella upeat tapahtumapäivät alkavalle kilpailukaudelle 2022. Panostamme Eetun kanssa kaikkemme, jotta Espoonlahdessa olisi tulevana kesänä Suomen parhaat ottelutapahtumat.”

Kakkosessa ja Ykkösessä maalivainuisena hyökkääjänä tunnettu ja pelaajauransa viime kauteen päättänyt Eetu Klingberg puolestaan ottaa ensiaskeleensa joukkueen taustalla vaikuttamiseen. Intohimo lajia ja seuraa kohtaan motivoi antamaan oman vahvan panoksensa vielä aktiiviuran jälkeenkin.

“Nyt kun pelaajaura tällä tasolla on toivottavasti ohi, niin oli luonnollista hypätä mukaan projektiin. Meillä on Jarin kanssa alusta asti ollut yhdessä selkeä näkemys ja tavoite. Ensimmäiset tavoitteet saavutimmekin jo kun EPS nousi Kakkoseen vuoden 2018 päätteeksi. Nyt onkin sitten seuraavan vaiheen aika. Tavoitteemme on rakentaa Espoonlahteen Suomen parhaat ottelutapahtumat. Siinä riittääkin haastetta kerrakseen, mutta Suur-Espoonlahdessa on todella paljon hyödyntämätöntä potentiaalia, joten vain taivas on rajana. Konkreettisena ensimmäisenä tavoitteenamme onkin tuhannen katsojan rajan rikkominen”.

#tonnirikki