Koronaviruspandemia ei lakkaa kiusaamasta Kakkosta myöskään tänä vuonna. Vuonna 2020 sarjat jouduttiin typistämään 17 kierroksen sarjoiksi suunnitellun 22 ottelun runkosarjan ja kolmen kierroksen loppusarjan sijaan. Tänä vuonna loppusarjoista on jälleen luovuttu, mutta pyrkimyksenä on pelata 22 kierroksen sarja kolmessa eri lohkossa.

EPS pelaa kovassa B-lohkossa. Miesten Kakkonen alkaa EPS osalta 2.6.2021 vierasottelulla Pargas IF vastaan ja ensimmäinen kotiottelu pelataan sunnuntai 6.6. GrIFK vastaan.

Sarjojen alku on viivästynyt koronarajoituksista johtuen. Koronan aiheuttama epätietoisuus aikatauluista ja viivästykset kauden starttiin on vaikeuttanut valmistautumista.

“Pandemiavuosi on ollut paha, moni asia on sotkenut seuratoimintaa. Tämäkin kesä joudutaan mahdollisesti aloittamaan ilman yleisöä”, joukkueenjohtaja Jive Väänänen harmittelee.

Kaudella 2020 EPS miesten edustus pelasi pisteiden valossa laadukkaan alkukauden ja vaikka loppukaudesta sama tahti ei täysin säilynyt, varmisti joukkue paikan alemmassa keskikastissa ja säilytti kirkkaasti paikkansa kakkosessa. Uuteen kauteen lähtiessä oli kuitenkin paljon kysymysmerkkejä ilmassa, suurimpana luonnollisesti koronan tuoma vuoden vaihteen ”lock down” ja alkukauden sopeutukset harjoitusohjelmaan. Kausi 2021 on joukkueelle kolmas Kakkosessa ja odotukset alkavaan kauteen ovat luonnollisesti odottavat, samalla paljon kysymyksiä herättävä.

Kalle Tallqvist jatkaa joukkueen vastuuvalmentajana.

Tallqvist tuli seuraan kuusi vuotta sitten. Silloin seurassa valmennuksen ja pelin kehittämisestä vastasivat Jose Riveiro (nyk. Inter Turun vastuuvalmentaja) ja Boris Wistuba (HJK/EPS). He rakensivat EPS-peli-identiteetin ja kouluttivat valmentajat niin sanottuun EPS-metodiikkaan. EPS on harvinainen seura Kakkosessa. Joukkueen kaikki neljä valmennusvastaavaa ovat seuran kokopäivätoimisia. Vastuuvalmentaja Kalle Tallqvist, valmentaja Eero Laurila, maalivahtivalmentaja Mika Johansson sekä fyysinen valmentaja Tatu Tiihonen ovat kaikki laajasti mukana seuran valmennustehtävissä.

“Talven ja kevään harjoittelukausi ovat kenttätoiminnan osalta sujuneet olosuhteista huolimatta mallikkaasti. Rajoitukset ovat toki vaikuttaneet valmisteluihihin, mutta sille ei voi mitään. Harjoitusotteluita on pelattu lähialueen kakkosen joukkueita vastaan, kuten Kiffen, PKKU, GrIFK, KäPa ja JäPS. Tulokset ovat olleet positiivisia, mutta on osa-alueita, joita meidän täytyy reilusti vielä kehittää. Pelaajille ja valmennuksella kauden aloittamisen siirtyminen sekä epävarmuus on luonnollisesti vaikuttanut. Toivottavasti pääsemme pelaamaan sarjan kokonaisuudessaan ja saamme nauttia otteluista taas yleisön kanssa. Tavoitteena on parantaa edellisestä kaudesta”, lisää joukkueen päävalmentaja Kalle Tallqvist.

EPS on onnistunut kiinnittämään suurimman osan viime kauden runkopelaajistaan ja heidän lisäksi kokoonpanossa nähdään useita mielenkiintoisia vahvistuksia. Uusilta pelaajilta on lupa odottaa apuja, erityismainintana Riyad, joka on jo tasonsa osoittanut pelaaja joka on vahva tuki niin kentällä kuin pukukopissa.

Kalle kehuu EPS:iä. Pelaajia on saanut rauhassa opettaa ja kokeilla uusia koulutuksissa opittuja asioita.

“Kehittää saa, meillä on ruvettu puhumaan että haluttaisiin pelata joskus Ykköstä”, Kalle sanoo.

Ykköseen halajaa myös joukkueen 25-vuotias hyökkääjä ja putkimiehenä työskentelevä Jere Ahopelto.

“Olen aina asunut Latokaskessa, ja pelannut seurassa. Olisi hienoa nousta Ykköseen ja kokeilla omia siipiään. Tänä kesänä pitäisi sarjassa ainakin kymmenen maalia tykittää”, maalinsylkijä kertoo hymyillen Länsiväylän haastattelussa.

Kapteeni Arttu Aho jatkaa puolustuslinjan johtajana myös tulevalla kaudella.

Espoon Palloseura on tehnyt ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen Arttu Ahon kanssa. Viime kaudella jälleen puolustuslinjaa upeasti johtanut joukkueen kapteeni aloittaa viidennen kauden edustusjoukkueen riveissä. Edellinen kausi oli monella tapaa hyvin erikoinen.

“Kyllähän koronan sävyttämä viime kausi oli harmittava pelaajien ja etenkin katsojien osalta. Tuloksellisesti toki parannettiin jälleen edelliskaudesta, mutta paljon on vielä parannettavaa tulevaa kautta varten. Joukkue oli mielestäni myös paljon aktiivisempi yhteisissä vapaa-ajan tekemisissä verrattuna aikaisempiin kausiin, joka oli iso asia joukkuehengen kannalta”, Arttu kertoo.

Arttu Aho oli ensimmäisten pelaajien joukossa, jonka kanssa keskustelut tulevasta kaudesta aloitettiin. Joukkueen kapteeni on nostanut tasoaan vuosittain ja koko joukkue on seurannut hänen esimerkkiään.

“Päätös kaudesta 2021 oli helppo, enkä juuri muita vaihtoehtoja miettinyt. Olin alustavasti jo viime kauden loppupuolella keskustellut asiasta päävalmentaja Kalle Tallqvistin kanssa”, Arttu jatkaa.

Aho on myös erittäin tyytyväinen siihen, miten edustusjoukkue on mennyt eteenpäin 4 vuoden aikana ja seuran uusi ilme saa myös kehut kapteenilta.

“Brändin uudistus on mielestäni ihan piristävä homma. Itse olen ainakin tyytyväinen lopputulokseen. Jalkapalloilullisesti en usko, että kenelläkään on valittamista siitä mihin olemme päässeet viimeisen 5 vuoden aikana, näin edustusjoukkueen näkökulmasta katsottuna”, Arttu jatkaa.

“Uusi ilme tulee jalkautumaan myös Espoonlahden urheilupuistoon. Toivottavasti rajoitukset hellittävät ja päästään taas toivottamaan Espoon jalkapalloyhteisö tervetulleeksi edustuksen otteluihin. Ensimmäisellä kakkosen kaudella peleissä kävi keskiarvoisesti jopa 400 katsojaa ottelua kohden, mukana Oma kunnon laulava faniryhmä, todella hieno juttu. Toivottavasti kohta taas päästään kentälle taistelemaan pisteistä ja nauttimaan edustuksen peleistä”, toteaa Jive Väänänen loppuun.

Linkki kakkosen otteluohjelmaan: EPS

Uudet pelaajat

Mustafa Beyai – FC Espoo

Riyad El Alami – FC Espoo

Zakaria Tawil – FC Espoo

Yasser Al Musawi – PIF

Aleksi Ruusu – EPS Reservi

Lähteneet/lopettaneet pelaajat

Oliver Pettersson, EIF

Alex Kivimäki, SJK akatemia

Valdrin Azemi, Nordvärmland FF

Joonas Vesaaja, lopettanut

Astrit Kabashi, lopettanut

Valmennnus ja johtoryhmä:

Kalle Tallqvist – Vastuuvalmentaja

Eero Laurila – Valmentaja

Mika Johansson – Maalivahtivalmentaja

Tatu Tiihonen – Fyysinen valmentaja

Valdrin Seferi – pelaaja/valmentaja

Jive Väänänen – joukkueenjohtaja

Jussi Lindberg – Huoltaja