Espoon Palloseuran edustusjoukkueen kapteeni Arttu Aho ei unohda viime lokakuuta koskaan.

EPS hävisi Kakkosen viimeisellä kierroksella Oulunkylässä Gnistanille ja oli jo tippua Kolmoseen. Käpylän Pallo piti samaan aikaan Leppävaarassa FC Espoon vieraana kynsin ja hampain kiinni sarjapaikastaan. EPSin pelaajat kokoontuivat kentälle seuraamaan viime hetken tapahtumat Leppävaarasta. Hiekka valui tiimalasissa, mutta FC Espoon Kastrati Kastriot osui lisäajan viime hetkillä: EPS pysyi Kakkosessa ja KäPa lähti Kolmoseen. 

– Gnistan-pelin jälkeen seurattiin live-tuloksia, miten FC Espoo vastaan KäPa päättyy. Meillä oli oma peli jo loppunut. Se olisi tarkoittanut, että olisimme tippuneet takaisin Kolmoseen. Katsoimme siinä ringissä, kun taustahahmo Jari Antikainen tuli puhelimen kanssa siihen. 

– Sieltä sitten näpsähti se tasoitusmaali FC Espoolle – ja meidän säilyminen varmistui. Se oli ehkä sellainen hienoin fiilis omalla EPS-urallani, että pystyttiin säilymään Kakkosessa. Se on ehkä omalla tavallaan jopa hienompi asia kuin se, että noustiin, Aho muistelee. 

Ura alkoi EPS Panttereissa

Sarjapaikan säilyttäminen merkitsi topparille paljon: Aholla on punainen EPS-sydän. Hän aloitti jalkapallon jo viisivuotiaana EPS Panttereissa. 

– Aloitin EPS Panttereissa, 95-syntyneissä. Suurin saavutus oli, kun voitettiin Helsinki Cupissa pronssia. Lähdin C-junnuna FC Espooseen. Siellä vietin loput junnuvuodet. Kolme vuotta sitten tulin sitten takaisin EPSiin. 

Aho palasi takaisin Espoonlahteen vuonna 2017. Hän on pelannut nyt EPSissä kaksi kautta Kolmosessa ja yhden Kakkosessa. Toppari on päässyt seuraamaan läheltä, miten paljon EPS on muuttunut.

– Onhan se nyt muuttunut. Varmasti junnuna näki asioita eri näkökulmasta, mutta jos vertaa nykyiseen… Meilläkin oli silloin vielä EPSin 95-syntyneiden edustusjoukkueessa isävalmentaja päävalmentajana. Valmennuksessa ei ollut todellakaan mitään vikaa, mutta vaikea kuvitella enää vastaavaa tilannetta – vaikkakin valmentajamme Ari Sipinen oli todella hyvä, ja porukkaa pääsi eteenpäin.

Porukkaa todella pääsi eteenpäin. EPSin 95-syntyneiden hyökkääjä Glen Kamara kuuluu nykyään Suomen A-maajoukkueen ja Glasgow Rangersin kantaviin voimiin. Aho ja Kamara pitävät edelleen säännöllisesti yhteyttä.

– Glen Kamara ei ollut enää mukana Helsinki Cupin pronssijoukkueessamme. Kamara oli mukana vielä Pantterien aikoihin, kun olimme kuudennella luokalla silloin. Kun siirryimme seiskalle, niin Glen lähti sitten Englantiin. 

– Glen oli hyökkääjä. Meillä oli kärkinä Janne Sipinen ja Glen Kamara. Niille sitten vedettiin pitkää. Janne pelasi kanssa junnumaajoukkueissa useampia pelejä, mutta sitten tuli jotain vaivaa ja hän alkoikin lukea itseään insinööriksi.

Aho on viihtynyt aina alakerrassa. Tolppien väliin luottopakkia ei koskaan päästetty – vaikka halua riitti. 

– Mä olen aina ollut topparina. Pienenä halusin olla vähän maalivahti, mutta ei sinne oikein ikinä annettu mennä. En tiedä, enkö sitten ollut riittävän hyvä. En tiedä, Aho hymyilee.

– Topparina olen pelannut lähes aina. 5 v 5 -peleissä saatoin käydä keskikentän puolella, mutta isolla kentällä aina topparina.

”Esimerkillinen henkilö”

Aho pääsi A-juniori-ikäisenä FC Espoossa miesten edustusjoukkueen mukaan.

– FC Espoo sahasi tuolloin Kakkosen ja Kolmosen välillä. Ei mulla tainnut tulla Kakkosen pelejä kuin kahdeksan, mutta Kolmosen pelejä tuli paljon. Hyvät muistot jäi siitäkin ajasta.

– Opiskelin Hämeenlinnassa rakennusmestariksi FC Espoon aikana. Kävin Hämeenlinnasta saakka treeneissä. Jaksoin sitä vuoden verran, mutta sitten aloin vähän kypsyä. Treenasin Hämeenlinnassa talven Härmän Kolmosen joukkueen kanssa ja kesän vietin sitten FC Espoon kanssa. Seuraavana talvena lähdinkin sitten vaihtoon Saksaan ja Mainziin.

Ahon lapsuuden kaveri, EPS-henki Jani Lehmuskoski houkutteli puolustajan lopulta takaisin kotiin.

– Saksassa urheilu jäi vähän vähemmälle. Pelasin satunnaisesti futista kerran viikkoon. Kun palasin Suomeen, niin FC Espoosta oli porukkaa vähän kadonnut. Soitin sitten Lehmarille ja kyselin, mikä on tilanne EPSissä. Lehmari sanoi, että soita päävalmentaja Kalle Tallqvistille

– Kalle toivotti tervetulleeksi kokeilemaan. Ei mulla ollut muita vaihtoehtoja kuin EPS ja FC Espoo. Siinä kohtaa tuumin, että EPS on erittäin hyvä vaihtoehto.

Arttu Aho EPS – FC Honka/Akatemia ottelussa 2019.

Aho syttyi Tallqvistin valmennuksessa. Samalla koko EPSin edustusjoukkue kasvoi harrasteporukasta huomattavasti kunnianhimoisempaan suuntaan. Aho oli Tallqvistin mukaan ”esimerkillinen henkilö toimintakulttuurin muutoksessa ja joukkuehengen rakentamisessa”. 

– Kun tulin takaisin niin, olin ehkä antanut niin sanotusti suurien jalkapallounelmien mennä. Homma meinasi mennä vähän neppailuksi. Halusin ehkä pelata vähän rennommin. Mutta kun tulin takaisin, niin EPSissä alkoikin sitten kiinnostaa jalkapallon pelaaminen aikalailla eri tavalla. 

– En tiedä, miksi. Ehkä, kun olin ollut hetken aikaa pois ja sitä ennen reissannut paljon, ollut hetken aikaa toisessa joukkueessa, ja sitten hetken aikaa toisessa joukkueessa. Sellainen joukkuefiilis oli mennyt, kun ei ollut samojen naamojen kanssa talvea ja kesää. Ja sitten tosiaan olin siellä vaihdossa – ja jalkapallo jäi vähemmälle. Vaikka kävinkin katsomassa Mainzin kaikki kotipelit.

– Sitten innostuin, kun tulin takaisin. Nyt on taas intoa, halua taas vetää tosissaan. On herännyt himot pelata vielä paremmin.

Ikimuistoinen tasoitus Pallo-Iirojen verkkoon

Kova työ palkittiin. EPS nousi syksyllä 2018. Tuolta ajalta Aho nostaa nousun lähes varmistaneen PK-35-voiton esille. 

– Se on toinen selkeä kohokohta viime syksyn säilymisen ohella. Kun voitimme PK-35:n Kolmosessa, ja sarjanousun varmistuminen läheni. Silloin kaikki oli jo melkein vaille selvää.

EPS taisteli läpi viime kauden sarjapaikastaan. Usko oli jo mennä toiseksi viimeisellä kierroksella, kun Pallo-Iirot karkasi toisella jaksolla Espoonlahdessa 4–1-johtoon. EPS nousi ikimuistoisesti rinnalle. Nivusvaivainen Aho puski 4–4-tasoituksen viimeisillä voimillaan aivan loppuhetkillä kulmapotkusta. 

– Kun jälkikäteen miettii, niin olihan se iso maali. Mutta sen pelin jälkeen, oli enemmän sellainen fiilis, että meidän olisi pitänyt voittaa, napata kolme pistettä. Olihan se hienoa, että noustiin rinnalle. Mutta ei tullut vielä sellaista tunnetta, että hei tämä oli hyvä kausi, me säilyttiin. Se lopullinen sinetti helpotti.

– Varmaan kaksi kuukautta pelasin kivun kanssa. Loppuvaiheessa ei pystynyt enää treenaamaan. Silloin kun kivut alkoivat, niin tuli aina treeneissä kerran tai pari sellainen kunnon vihlaisu. Se alkoi nivusista ja meni alavatsaan. Sitten se kävi pakaran puolella ja tuli takaisin nivusiin, lähentäjään. Nyt sitä on hoidettu ja jumpattu. Enää ei tunnu mitään kipuja.

Mistä puolikuntoinen Aho silti kaivoi voiman voittaa koko seuran kannalta ratkaiseva pääpallo Pallo-Iiroja vastaan?

– Kyllä se oli jo aikakin siinä vaiheessa kautta tehdä maali. Nousin varmasti jokaisessa kulmassa ylös. Kauden ainoa maali tuli sitten hyvään paikkaan, Aho muistelee.

Painavat terveiset EPS-perheelle

Juuri tämä asenne on johtanut siihen, että Ahoon liitetään EPS-kannattajien puheissa yhä vahvemmin kolme sanaa: kapteeni, johtaja ja legenda. 

Kapteeni uskoo, että EPSin edustusjoukkue palaa vahvana, kun koronavirus hellittää.

– Joukkueessa on hyvä fiilis. Toivon, että kaikki ovat tehneet aktiivisesti fysiikkavalmentaja Tatu Tiihosen ohjelmia. Pakko on kyllä myöntää, että kaipaan kentälle todella paljon. Mieluummin olisin kyllä kentällä kuin tuossa lähimetsässä juoksemassa. 

Aho lähettää lopulta painavat terveiset koko EPS-perheelle.

– Kaikille tsempit tänä aikana. Nuoremmillekin, vaan viesti, että jaksakaa tehdä omatoimisia harjoitteluohjelmia. Mäkin olen muutamat loukkaantumiset urani aikana kärsinyt. Mullakin on lonkka leikattu, selkäranka murtunut ja muutakin. Ei se ole muuta kuin jumppaamista – ja nyt on hyvä aika panna paikat kuntoon.

Tue miesten edustusjoukkuetta ostamalla kausikortti

Kausikortti maksaa 30€ ja oikeuttaa ilmaiseen sisäänpääsyyn miesten edustusjoukkueen 2.div kotiotteluihin kaudella 2020.

Hintaan sisältyy EPS 50 -juhlavuoden tuote.