
Ilo – Urheilu – yhteisö – Vastuu
Espoon palloseura | 10.12.2020

50-vuotias EPS uusi ilmeensä ja strategiansa.
Espoon palloseura | 10.12.2020
Espoon Palloseura uudisti 50-vuotisen taipaleensa kunniaksi sekä strategiansa että ilmeensä. EPS:lle jalkapallo on huomattavasti enemmän kuin se mitä tapahtuu kentällä tai peliajalla. EPS kasvattaa muuttajien kaupunkiin ympäristöönsä sitoutuneita nuoria espoolaisia.

Espoo on todellinen muuttajien kaupunki. Kun EPS perustettiin vuonna 1970 kaupungin väkiluku oli 92 tuhatta. Puolessa vuosisadassa luku on kolminkertaistunut, ja samalla Espoossa joka viides puhuu äidinkielenään muuta kuin suomen kieltä.
— Tämä aiheuttaa paineita erityisesti nuorille. Pitää juurtua, ja yksi parhaimmista keinoista on urheilu ja nimenomaan joukkueurheilu, jossa opitaan toimimaan yhdessä. Siksi meille jalkapallo on paitsi jalkapallotaitojen opettamista, myös kasvattamista ja arvojen siirtoa nuorille. Se on kulttuurin luomista. Espoon Palloseura luo jalkapallokulttuuria, jota ei pysty kahlitsemaan peliajan puitteisiin, sanoo EPS:n hallituksen puheenjohtaja Petteri Vartiainen.


— EPS kasvattaa kilpailuhenkisiä jalkapalloilijoita ja erinomaisia espoolaisia. Uskomme että EPS antaa vahvat juuret Espooseen ja vahvat edellytykset pärjätä sekä jalkapallossa että elämässä.
Seuran tavoitteena on aina ollut liikuttaa ja tarjota onnistumisen iloa ennen kaikkea lapsille ja nuorille, mutta yhä kasvavassa määrin tukea myös aikuisten liikuntaa ja harrastamista jalkapalloyhteisössämme.
Seuralla on myös yhä suurempi yhteiskunnallinen rooli ja vastuu koko Suur-Espoonlahden alueen toimintojen kehittämisessä yhteistyössä kaupungin, koulujen, yritysten ja muiden seurojen kanssa, huomioiden muuttuneet tarpeet kuten lasten ja nuorten kerho- ja iltapäivätoiminta, kotouttamishankkeet, ikääntyvien ihmisten liikuttaminen ja monet muut liikuntaa edistävät ja syrjäytymistä estävät toiminnot.



KUN PELAAMME,
ESPOO VOITTAA AINA.
Seurassa on luotu pohjaa lasten ja nuorten liikuttamiselle jo 50 vuotta ja uuden strategian myötä seuran rooli yhteisöllisenä toimijana ja juurruttaja nostetaan keskeiseen asemaan.
— Kun synnytämme jalkapallokulttuuria, luomme kauaskantoista hyvinvointia Espooseen. Siksi Espoon Palloseuralle merkittävää on myös se, mitä tapahtuu peliajan ulkopuolella. Seuran toiminnanjohtaja Janne Ohralahti haluaa nostaa muutaman linjauksen.
— Seuratoiminnassa ei pelata yhtä kautta tai yhtä uraa. Menestyvän seuran edellytys on, että seuran jäsenet haluavat pitää pallon jalassaan koko elämän ja levittää jalkapallon ilosanomaa. Siksi on tärkeää luoda jalkapallokulttuuria, jossa on pelipaikkoja kaikille. Kilpailijoille, harrastajille, valmentajille, seuratoiminnan kehittäjille, yhteiskumppaneille ja kaikille vapaaehtoisille. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan yhteisöön, jossa kasvatetaan vahvat juuret Espooseen.
— Seuratoiminnan edelläkävijyys syntyy tinkimättömästä jalkapallotyöstä ja lyö laineita yhteiskunnan kaikkiin kerroksiin. EPS:n riveissä on hyvä olla. Sellainen on meidän jalkapallounelmamme, Ohralahti kiteyttää. Seura haluaa kasvattaa pelaajistaan vastuullisia, kilpailullisia, ennakkoluulottomia ja positiivisesti maailmaa katsovia yhteisön jäseniä ja urheilijoita, joilla on vahva side ympäröivään yhteisöön.
— Tämä on meidän lupaus: Espoo voittaa aina.

UUSI ILME ON SEURAN TARINA VISUALISOITUNA.

— Uuden strategian myötä koimme tarpeelliseksi uudistaa seuran ilmeen vastaamaan paremmin toimintaamme ja luomaan modernin kuvan perinteikkäästä seurasta, kertoo Vartiainen.
Lähtökohtana uudelle seurailmeelle oli, että seuran ilmeen tulisi heijastaa samaa edelläkävijyyttä ja laatuvatimusta, jonka EPS-metodin kautta asetamme pelille ja seuratoiminnalle yleensä.
Seuran uuden ilmeen on suunnitellut Miika Kumpulainen. Uusi ilme otetaan käyttöön vuoden vaihteesta 2021.







Lisätiedot:
Petteri Vartiainen
Hallituksen puheenjohtaja
Janne Ohralahti
Toiminnanjohtaja