Miesten Ykkösen runkosarja huipentuu lauantaina klo 16 starttaavaan täyteen kuuden ottelun yhtäaikaiseen kierrokseen jonka jälkeen kaikilla joukkueilla on tilillään 22 ottelua ja tiedetään mitkä joukkueet ja mistä asetelmista suuntaavat Ylempään (runkosarjan kuusi parasta) ja Alempaan (runkosarjan kuusi heikointa) jatkosarjaan.
EPSn osalta on ollut jo tovin tiedossa että kohtalona on viime kauden tavoin Alempi jatkosarja ja Ykkösen sarjapaikan puolesta taistelu. Ykkösessä säilyminen edellyttää 10 parhaan joukkoon sijoittumista kun kaksi viimeistä putoaa Alemman jatkosarjan jälkeen ensi kaudeksi Kakkoseen. Viime viikon trillerimäisen PKKU-voiton myötä EPS on juuri nyt sijalla 11. ja vain pisteen päässä 10. sijasta joten varmuudella panosta ja pelattavaa on vielä syksyllä paljon.
Koska myös taistelu muista Ykkösen jatkosarjapaikoista on äärimmäisen mielenkiintoinen luodaan tällä kertaa poikkeuksellisesti katsaus koko päätöskierroksen asetelmiin, ottelupareihin ja mistä kukin joukkue vielä lauantaina pelaa. Ensiksi sarjatilanne ennen päätöskierrosta.

Otteluparit:
KPV-FC Inter/2
-Yksi kierroksen jännittävimmistä pareista. KPVlle tasurikin riittää Ylemmän jatkosarjan paikkaan mutta Inter/2 ei voi laskea sen varaan vaan tarvinnee voiton noustakseen kuuden parhaan sakkiin. Ja jos se siinä onnistuu silloin taas KPV voi olla riskissä pudota Alempaan jatkosarjaan.
MP-JJK
-Sarjaa johtava MP on yksi harvoista joka voi lähteä kierrokselle “paineettomasti” sillä Ylemmän jatkosarjan paikka on heille jo varma. Jokainen piste on kuitenkin arvokas ennen sitäkin sillä samoilla lähtöpisteillä lähdetään jahtaamaan myös jopa sarjanousua. JJKlta Ylemmän jatkosarjan paikan saavuttamiseen riittää tasapeli mutta tappiolla silläkin on vielä riski jäädä ulos.
Atlantis FC-RoPS
-EPSn vinkkelistä katsottuna kierroksen mielenkiintoisin peli. Jompi kumpi punaisten pahimmista vastustajista tulee varmuudella menettämään pisteitä ennen Alempaa jatkosarjaa ellei päädytä tasuriin joka olisi tavallaan ehkä myös “menetys” molemmille joukkueille tässä tapauksessa. Esinäytös tulevalle, varmasti eeppiselle, kohtaamiselle Alemmassa jatkosarjassa jossa myös EPS tulee vielä kohtaamaan varmuudella molemmat.
OLS-Tampere United
-OLSilla on MPn ohella taskussaan jo varma paikka Ylempään jatkosarjaan. Sinne lähdetään varmasti ristiriitaisin tunnelmin sillä vaikka urheilullisesti joukkueella olisi mahdollisuus pelata jopa sarjanoususta ei Veikkausliigan putoamisuhassa olevan AC Oulun reservijoukkue sitä nyt varmastikaan pääse käytännössä tavoittelemaan. TamUn asetelma peliin on haastava: Voitto olisi aivan pakko ottaa ja siitä huolimatta on täysin kierroksen muiden pelien tuloksista kiinni riittäisikö sekään viemään heitä Ylempään jatkosarjaan.
PKKU-FC Jazz
-PKKU olisi voinut viime viikolla jo voitolla varmistaa paikkansa Ylempään jatkosarjaan mutta shokkitappio EPSlle tarkoitti että se joutuu vielä tosissaan taistelemaan. Vain voitolla PKKU on varmuudella Ylemmässä, muilla tuloksilla kaikki on kiinni myös muista peleistä. Jazz tarvitsee ehdottomasti voiton ja lisäksi vielä parin maalin sellaisen ohittaakseen nimenomaan PKKUn maalierolla tasapisteissä. Ja tämäkään ei vielä välttämättä riitä Porilaisille.
KuPS-Akatemia-EPS
-Kuopiolaiset ovat matemaattisesti jo varmuudella Ylemmässä jatkosarjassa. EPSlle jokainen lisäpiste olisi eduksi ennen Alempaa jatkosarjaa. Aiemmin tällä kaudella Espoonlahdessa KuPS oli tyly vierailija ja vei pisteet kesäkuun lopulla 3-0 vierasvoitolla. Espoolaiset lähtevät Kuopioon hieman vajaalla miehistöllä sillä PKKU-pelin jälkeen pelikieltoaan istuvat Laith Azhar, Muad Ahmed, Ville Kiiski ja Antti Tella. Apuja saadaan toivottavasti sairaslistalta joka sekin on hieman kasvanut kauden loppua kohden.
Valtavan jännittävä ja panoksellinen päätöskierros on siis luvassa. KuPS Akatemian ja EPSn kohtaamista pääsee tutusti katsomaan striimattuna Länsiväylän maksullisesta digipalvelusta. EPSn X-kanavalla seurataan tiiviisti ottelua sekä koko klo 16 alkavaa päätöskierrosta.

29.8.2025
EPS Mediatiimi




