EPSn naisten edustusjoukkue kohtasi sunnuntain lähivieraspelissä Kakkosen A-lohkoa johtavan F.C. Heimon Leppävaarassa. Ottelusta muodostui melkoinen trilleri ja maalijuhla jossa EPS kävi kahdesti jopa kolmen maalin johdossakin mutta peli päättyi silti lopulta pistejakoon ja 5-5 tasapeliin.

Jo ottelun alku lupasi maalirikasta peliä sillä Pinja Niemeläinen vei kotijoukkue Heimon johtoon jo 5. minuutin kohdalla.

EPS tuli kuitenkin nopeasti tasoihin sillä Kakkosen debyyttinsä ottelussa tehnyt 2011-ikäluokan suurlupaus Kerttu Rajala osui 12. minuutilla.

Heti seuraavasta tilanteesta vain minuuttia myöhemmin EPS osui jo toistamiseen, tällä kertaa asialla oli kauden kolmannellaan Rebecca Ahlblad ja tilanne 1-2.

Vajaan puolen tunnin kohdalla EPS iski jälleen, myös Vilja Kiehelälle maali oli ensimmäinen Kakkosessa. 1-3 tilanteesta suunnattiin tauolle.

Sama meininki jatkui myös toisella jaksolla. Päivän “EBK-apuna” Pinja Rämön ohella vieraillut Lilli Lähteenmäki vei 54. minuutilla EPSn jo 4-1 johtoon kauden toisella maalillaan.

Heimon Saima Ojala kavensi 4-2een vain kaksi minuuttia myöhemmin mutta kun pelikellossa oli 63 minuuttia vei vaihtohyökkääjä Selma Ijäs punaiset taas kolmen maalin karkumatkalle kauden viidennellään!

5-2 vierasjohto ja puoli tuntia jäljellä. Usein se on riittänyt voittoon mutta tällä kertaa ei.

Heimo laittoi kaiken peliin ja näytti miksi se ei ole tällä kaudella hävinnyt Kakkosessa vielä kertaakaan. 75. minuutilla Ida Koivula kavensi 5-3een.

Tästä vain 4 minuuttia myöhemmin asialla oli Hertta Saren, 5-4 ja vielä reilu kymppi aikaa.

Kotijoukkueen kiri Leppävaarassa oli tällä kertaa osittain liikaa EPSlle, 89. minuutilla Heimon Linnea Honkanen tasoitti 5-5een joka jäi myös ottelun loppunumeroiksi.

Tasapeli voittamatonta lohkokärkeä vastaan on yleensä aina hatunnoston arvoinen suoritus ja niin toki nytkin vaikkakin pelistä varmasti jäi hieman karvas jälkimaku kun EPS oli kiinni myös voiton syrjässä useamman maalin turvin.

Heimo jatkaa edelleen lohkokärkenä kerättyään nyt 15 ottelusta 39 pistettä. Tasapelikin oli sille vasta kauden kolmas, myös kevätkauden matsi Espoonlahdessa EPSää vastaan päättyi tasapeliin (3-3) ja lisäksi Heimo on tasannut pisteet kertaalleen HIFKn kanssa.

EPS jatkaa puolestaan lohkokakkosena, sillä on pelattuna 14 ottelua ja pisteitä nyt 27. Vaikka Kakkosta onkin vielä jäljellä kuuden ottelun verran on selvää että 12 pisteen etumatka tietää Heimolle jo lähes 100% varmuudella lohkovoittoa.

Kuten aiemminkin on käyty läpi, EPSn ainoa oljenkorsi yltää muuten kuin lohkovoiton kautta Ykkösen nousukarsintoihin olisi ensinnäkin lohkon kakkossijan saavuttaminen jonka osalta ainakin TuWe (26 pistettä) tulee tarjoamaan loppuun saakka kovan haasteen.

Toisekseen EPSn pitäisi kerätä enemmän suhteellisia pisteitä (parempi pistekeskiarvo) kuin muiden eli B- ja C-lohkojen kakkoset koska vain vertailussa “paras” lohkokakkonen etenee karsintaan lohkovoittajien lisäksi. Ja siksi suhteellinen vertailu että muissa lohkoissa on eri määrä sekä joukkueita että pelejä joten vertailua ei voida suorittaa suoraan saavutetuilla pisteillä.

Voitto Heimosta olisi auttanut EPSää näissä pyrkimyksissä merkittävästi mutta nyt ei auta kuin olla edes hieman tyytyväinen tasapeliin ja pitää huolta siitä että kuudesta jäljelläolevasta ottelusta pistepotti olisi mahdollisimman suuri. Ja Heimoa ei enää tällä kaudella kohdata kuin korkeintaan nousukarsinnoissa mikäli sinne päädytään!

Tämän viikon naisten valtava EPS-ilonaihe oli tietysti tiistaina Vaasassa VPS-voiton myötä saavutettu Regions Cupin finaalipaikka. Lauantaina varmistui myös vastustaja Cupin finaaliin kun toisessa välieräparissa HJKn T18-joukkue voitti SJK-j:n. HJK T18 ja EPS kohtaavat siis Regions Cupin finaalissa sunnuntaina 6.9. klo 19 Tammelan stadionilla Tampereella Suomen Cupin finaaliviikonlopun yhteydessä.

Ennen Cup-finaalia EPS ehtii vielä pelata kuitenkin kolme tärkeää Kakkosen matsia. Niistä seuraava on luvassa jo ensi lauantaina 15.8. kun Espoonlahteen saapuu lohkon vitonen ja Suomen Cupistakin tuttu PPJ. Ottelu käynnistyy klo 17, tulethan kannustamaan punaiset voittoon!

10.8.2026 Espoon Palloseuran Jalkapallo ry