EPSn miehet palasivat Kakkosessa tositoimiin juhannustauolta, edellisviikolla ei otteluita pelattu. Paikallistaistossa Espoonlahteen saapui GrIFK Kauniaisista. Vieraat olivat tälläkin kertaa piirun verran parempia ja veivät pisteet mukanaan 3-1 voitolla. Grani voitti EPSn myös niukasti sarja-avauksessa kotikentällään 1-0.

Ennen juhannustaukoa EPSn kokoonpano oli ollut useassa ottelussa kapeanlainen etenkin vaihtopelaajien osalta ja siihen tilanteeseen toivottiin parannusta. Osin sitä saatiinkin kun toukokuun puolivälistä asti sivussa ollut Emil Ojakangas palasi tositoimiin ja suoraan avaukseen. Hänen lisäkseen ottelupäivänä julkistettiin uutena Matias Ambascianon loppukauden sopimus. EPSissä jo kausilla 2023-2025 niin Kakkosta kuin Ykköstä pelannut “Mati” pelasi alkukauden Nelosta.

Kuva: A. Trofimov

Ojakangasta lukuunottamatta avauskokoonpano oli tuttu ja poissaoloista johtuen hieman pakon sanelemakin. Emil Talvitie oli nuorten maajoukkueleirillä ja poissa olivat lisäksi edelleen mm. Elias Asikainen, Aleksi Pinomaa sekä alkukaudella nähdyt TPS- ja KTP-lainavahvistukset.

Ottelu sai EPSn kannalta huonon alun sillä jo 6. peliminuutilla vieraiden Ahmed Aethe pääsi ampumaan ruuhkan takaa tarkasti alakulmaan ja Granin johtoon. Lassi Lehtinen EPS-maalilla ei yksinkertaisesti nähnyt mitään pelaajarykelmän takaa. Maali oli Aethelle kauden toinen, ensimmäinen syntyi niin ikään EPSää vastaan huhtikuussa Kauniaisissa.

Takaiskun jälkeen EPS sai nopeasti kuitenkin jälleen koneistonsa käyntiin ja otti pallon- sekä samalla pelitapahtumien hallinnan. Muutamia hienoja syöttökuvioita nähtiin sekä pari konkreettista tekopaikkaakin, ehkä paras rakentui Simo Laineelle mutta Grani-maalivahti Aleksanteri Patronen torjui.

Kuva: A. Trofimov

Ojakangas pelasi pirteästi ja pystyi myös osaltaan paikkaamaan Talvitien poissaoloa. Kuten taukoa edeltäneessä ÅIFK-pelissäkin alkukaudella hyvin maaleja takoneella EPSllä oli kuitenkin haasteita päästä murtautumaan varsinaisille maalintekopaikoille pallonhallinnasta huolimatta.

Lisäosumia ei ensimmäisellä nelivitosella nähty joten tauolle mentiin vieraiden niukassa johdossa, kuitenkin EPSnkin kannalta ihan luottavaisissa tunnelmissa.

Keli oli Espoonlahdessa todella helteinen jonka tiedettiin jo etukäteen korostavan myös vaihtopelaajien roolia sekä sitä miten alusta saakka pelanneet jaksaisivat koko ysikymppisen. Tauon jälkeen EPS suoritti ensimmäisen vaihtonsa kun Casimir Pettersson-Fernholm tuli Toivo Rönnin paikalle. Samalla mies pääsi debytoimaan Kakkosessa ja EPSn edustusjoukkueen riveissä!

Kuva: A. Trofimov

Peli eteni ja aaltoili varsin tasaisena mutta EPS ei edelleenkään pystynyt juuri tuottamaan varteenotettavia maalitilanteita. Myös kulmapotkut ja vaparit olivat valitettavasti heikkolaatuisia. Tunnin kohdalla valmennus teki seuraavat siirtonsa ottamalla kentälle Alex Westerlundin ja vasta edellisessä ÅIFK-pelissä Kakkosessa debytoineen Luukas Lindströmin. Vaihtoon siirtyivät Elias Mohammud sekä Emil Ojakangas.

Kaivattua tasoitusmaalia ei kuitenkaan saatu vaan sen sijaan 68. minuutilla Grani hyökkäsi vahvasti ja August Andersson oli murtautumassa tekopaikalle kun häntä jouduttiin rikkomaan rangaistuspotkun arvoisesti!

Vaihtopelaajana tauolla mukaan tullut konkarihyökkääjä Tejan Deen laukoi rutiinillaan tyylikkäästi ohi Lassin ja peli jo 2-0 vierasjoukkueelle.

Pian maalin jälkeen 74. minuutilla Matias Ambasciano pääsi palaamaan Espoonlahden tekonurmelle saatuaan komennuksen Angelos Margaritidiksen tilalle. Samalla EPS nosti riskitasoja ottamalla yhden hyökkäävän pelaajan lisää puolustajan sijaan. Vain muutamaa minuuttia Ambascianon jälkeen viimeisenä vaihtona targetiksi otettiin Mika Rokkonen kun Preston Marshall joutui siirtymään sivuun.

Kuva: A. Trofimov

EPSn kirivaihde jäi tänään kuitenkin varsinaisesti löytymättä ja kun 80. peliminuutilla Lassille sattui pelinavauksessa tällä kaudella harvinainen virhe onnistui Samuel Tuuva kuittaamaan vieraat helposti jo tavoittamattomaan 3-0 johtoon.

Punaiset saivat pientä lohtua vielä 88. minuutilla kun kaukaa oikealta tullut keskityspallo löysi maalin edustalta Simo Laineen joka iski viime hetken kavennuksen. Maali oli laitapuolustajalle jo peräti kauden kolmas.

Kello ei kuitenkaan ollut enää tässä kohtaa Espoolaisten puolella, joitakin orastavia paikkoja oli vielä toiseen kavennusmaaliin mutta missään nimessä kahta ei enää olisi ehditty tehdä. Loppunumerot ansaitut 3-1 Granille ja tähän mennessä vain 4 yhden maalin tappiota kärsineelle EPSlle hieman hämmentävästi kauden “suurinumeroisin” tappio.

Ottelu oli pääosin sangen tasainen aivan kuten edellinen, niin ikään tappioon päättynyt ÅIFK-ottelukin. Molemmissa EPSllä oli kuitenkin isoja haasteita päästä maalintekopaikoille ja kun vastustaja oli omissa tilanteissaan tehokkaampi tulos näkyi taululla. Myös pelaajamateriaalin leveydessä EPS ei tällä hetkellä ole vieläkään alkukauden tasollaan ja sitä kautta otteluita on vaikea kääntää pelin loppupuolella voitoksi kun penkiltä ei löydy riittävästi “uhkaa”.

Ojakankaan ja Ambascianon paluut olivat positiivinen asia ja myös Talvitie lienee taas tulevissa otteluissa mukana maajoukkuetehtävien jälkeen mutta siltikin vielä pari-kolme hyvää apua rotaatioon tekisi ihmeitä joukkueen iskukyvylle. Olisivat he sitten jo alkukaudella nähtyjä mutta nyt poissa jo useista peleistä olleita tai sitten aivan uusia nimiä.

Tappion myötä koko alkukauden Ylemmän jatkosarjan sijoituksilla eli top 6:ssä Kakkosen lohkossaan ollut EPS putosi tässä kohtaa juuri GrIFKn taakse sijalle 7. joka tällä hetkellä veisi Alempaan jatkosarjaan.

Eroa GrIFKhon on vain pisteen verran mutta ottelumäärät ovat tällä hetkellä eri joukkueilla varsin vaihtelevat ja täsmällinen vertailu sitä myöten haastavaa. Perussarjaa on jäljellä vielä 8 ottelun verran ja se on selvää että jos alkukauden positiivista trendiä halutaan myös läpi kesän ja alkusyksyn jatkaa sekä lunastaa paikka Ylempään jatkosarjaan voittoja täytyy alkaa taas napsimaan.

Seuraava mahdollisuus siihen on heti ensi sunnuntaina 5.7. jolloin EPS reissaa Ilves/2 vieraaksi Tampereelle. Ottelu pelataan komeissa puitteissa Tammelan stadionilla ja se starttaa klo 14 joten kohde voisi olla houkutteleva myös kesäiselle vierasreissulle!

28.5.2026 Espoon Palloseuran Jalkapallo ry