Tulevana keskiviikkona 13.5. kirjoitetaan taas uusi luku miesten Suomen Cup-historiaan kun legendaarinen Valkeakosken Haka vierailee Espoonlahdessa klo 18 alkavassa 5. kierroksen ottelussa.
EPSlle Suomen Cup on tarjonut pelkästään 2020-luvulla Haka-ottelun lisäksi hämmästyttävän monta ikimuistoista kohtaamista nimekkäitä joukkueita vastaan. Varmasti voisi puhua jopa jonkinmoisesta “arpaonnesta” vaikka toki jatkopaikka irtoaisi aina varmasti helpommin hieman vähemmän nimekkäitä joukkueita vastaan. Tässä jutussa muistelemme muutamaa huikeinta ottelua.
25.5.2022 EPS-IFK Mariehamn (0-3)
Koronavuosien ja Suomen Cupin formaattikokeilujen jälkeen kun palattiin taas perinteiseen “tulos tai ulos” malliin osui silloin Kakkosessa pelanneelle EPSlle todella iso kala koukkuun kun 5. kierroksen vastustajaksi arpoutui Veikkausliigaseura IFK Mariehamn! Puolipilvisessä säässä mutta kuitenkin 16 asteen lämpötilassa pelatussa matsissa EPS oli ajoittain melkoisessa pesukoneessa mutta sinnitteli numerollisesti pitkään mukana. Felipe vei Maarianhaminalaiset 1-0 vierasjohtoon vasta ensimmäisen puoliajan lisäajalla. Sama mies osui uudestaan 50. minuutilla ja ottelun loppunumerot 3-0 viimeisteli Eero Tamminen 78. minuutilla. Ottelun yleisömäärä oli komea 951 katsojaa vaikka “saarelta” ei keskellä viikkoa pelattuun peliin suurta vierasmassaa saatukaan.

17.5.2023 EPS-HIFK (1-4)
2023 “iso kala” tarttui jo 4. kierroksella kun vastaan saatiin pk-seudun jengi HIFK. Tuolla kaudella Röda pelasi Ykkösessä mutta oli vielä edelliskaudella esiintynyt Veikkausliigassa. Ottelun yleisömäärä 1200 katsojaa oli suurin mitä Espoonlahdessa on koskaan nähty! Iso rooli toki Espoolaiskatsojien lisäksi oli myös runsaslukuisella HIFK-faniosastolla. Pelillisesti ottelu eteni hieman vuoden takaisen IFK Mariehamn-matsin kaltaisesti. Nikolas Saira pääsi varkain iskemään vieraat johtoon jo 4. minuutilla mutta EPS-konkari Jere Ahopelto tasoitti 32. minuutin kohdalla. Valitettavasti Ahopelto myös loukkaantui maalitilanteessa. Aapo Hyppönen iski vähän ennen taukoa 42. minuutilla IFKn taas johtoon ja viimeisteli lopulta hattutempun osuttuaan myös 77. ja 90+1 minuuteilla.

16.6.2024 EPS-FC Lahti (2-2, rp 7-8)
Kolmatta vuotta putkeen Espoonlahteen saatiin kova vierailija kun tuolloin jo Ykköstä pelanneen EPSn vastustajaksi osui tällä kertaa Veikkausliigasta FC Lahti. Ottelu oli 5. kierrosta mutta pelattiin silloin vasta kesäkuun puolella. Kelikin suosi mutta yleisömäärä oli pettymys, 760 katsojaa ja erityisesti Lahti-fanit loistivat lähes täysin poissaolollaan. Pelillisesti matsi oli kuitenkin EPSn paras “isoja” vastaan. Ayuub Ahmed-Nur vei isännät johtoon jo 4. minuutilla jonka jälkeen EPS sortui kuitenkin muutamiin virheisiin alakerrassa joista vastustaja rokotti armotta. Asaad Babiker tasoitti 7. minuutilla ja Vilho Huovila vei 12. minuutilla vieraat jo johtoon. EPS ei kuitenkaan alistunut vaan painoi vimmatusti päälle ja sai 84. minuutilla rankkarin jonka Ahmed-Nur upotti venyttäen pelin rangaistuspotkukisaan. Siinä edettiin aina 9. pariin asti kunnes Lahden veskari Osku Maukonen iski ratkaisuosuman.

Tule mukaan keskiviikkona klo 18 kirjoittamaan jälleen uutta lukua Suomen Cupin tarinaamme, EPS-FC Haka Espoonlahden Urheilupuistossa.


11.5.2026