EPS palasi perjantai-iltana voittojen tielle miesten Ykkösen Alemmassa jatkosarjassa kaadettuaan Porissa FC Jazzin komeasti maalein 2-0.

Kuva: A. Trofimov

Jatkosarja alkoi pari viikkoa sitten upealla 3-1 vierasvoitolla FC Inter/2 vastaan mutta tunnelmat EPS-leirissä lässähtivät pahasti viime viikon RoPSia vastaan kärsityn 1-0 kotitappion myötä. Voitto Jazzista tässä kohtaa oli kirjaimellisesti elintärkeä ja sen myötä EPS on edelleen mukana taistelussa Ykkösen ensi kauden sarjapaikkansa puolesta.

Kokoonpanomuutokset sitten RoPS-ottelun olivat jälleen maltillisia. Avaukseen nousivat tällä kertaa Abdirisaq Hussein ja Reko Huhtamäki sekä pari viime peliä kokonaan missannut Anton Aaltonen. Penkille tippuivat Kujtim Dubova ja Antti Tella. Laith Azharin pelit ovat tältä kaudelta ohi RoPS-matsista hankitun kolmen ottelun pelikiellon myötä. Myös Aleksi Ruusu oli tänään poissa korttitilin täytyttyä.

Anton Aaltonen.
Kuva: A. Trofimov

Ottelun alussa parhaat tekopaikat siunaantuivat kotijoukkueelle. Jo 4. minuutilla Niilo-Olavi Puustinen pääsi vasemmalta murtautumaan puolittaiseen läpiajoon mutta laukoi ohi. Vain reilua minuuttia myöhemmin Jazz sai myös vaparin hyvältä paikalta keskisektorista mutta Puustinen latasi tilanteessa EPS-muuriin.

EPS oli kuitenkin tänään otteissaan erittäin päättäväisen ja viime viikosta sisuuntuneen oloinen. Kaksinkamppailutilanteissa ei annettu tuumaakaan periksi mikä toi myös keltaiset kortit Abd Husseinille ja Reko Huhtamäelle jo ensimmäisen varttitunnin aikana.

Lappua ilmaan.
Kuva: A. Trofimov

Ottelun ensimmäisen maalin iski kuin iskikin vierasjoukkue! EPSlle tuomittiin sinällään harmittomalta etäisyydeltä puolesta kentästä vapari mutta Viggo Blummen tarkka toimitus löysi Jazzin rangaistusalueelta Reko Huhtamäen joka latasi pallon komeasti maaliin veskari Oliver Heinon käden kautta! Maali oli samalla Huhtamäelle ensimmäinen EPSn paidassa.

Osuma tuli Jazzille yllätyksenä mutta Porilaiset saivat melko pian taas juonesta kiinni. 17. minuutilla Lui Bradbury pääsi kokeilemaan oikealta ja hetkeä myöhemmin Leo Kyllönen tarjoili maukkaan keskityksen mutta EPS-alakerta maalivahti Lassi Lehtisen johdolla selvitti tilanteet.

Lassi Lehtinen ja nollapeli.
Kuva: A. Trofimov

Kun peliä oli takana parisenkymmentä minuuttia EPS sai rakennettua muutaman hyvän hyökkäyksen. Willem Haapiainen pääsi esimerkiksi lataamaan kääntölaukauksen boksin sisältä jonka Heino vaivoin torjui kulmaksi.

Vain pari minuuttia tästä kun pelikellossa oli 24. minuuttia Haapiainen vuorostaan keskitti oikealta laidalta, pallo osui maalin edustalla Jazzin Nehir Aydiniin ja kimposi hänestä epäonnisesti suoraan omaan maaliin. Näin EPS karkasi siis jo 2-0 vierasjohtoon ennakkosuosikkina pidettyä Porilaisjoukkuetta vastaan!

Willem Haapiainen.
Kuva: A. Trofimov

Puoliajan loppu oli tasaista ja kovaa taistelua, pääosin keskialueen puolella. 36. minuutilla Jazzin Puustinen hyödynsi jälleen nopeuttaan ja viiletti karkumatkalle mutta Lassi otti todellisen gamesaver-torjunnan!

Myös Aito Pitkänen pääsi hyvälle tontille mutta veto saatiin peitettyä kulmaksi. Kun kellossa oli jo 45. minuuttia EPS pelasi vielä näyttävän hyökkäyskuvion jonka päätteeksi Elias Säyniö ampui kuitenkin pallon Porin hämärtyvälle iltataivaalle.

Aito Pitkänen.
Kuva: A. Trofimov

Lisäajalla Jazzin ykköstykki Justus Lehto yritti vielä väkisin saada jotain aikaiseksi kolaroimalla Lassin kanssa mutta sai tilanteesta vain itselleen keltaisen kortin.

Avausjakso oli pelitapahtumiltaan sangen tasainen mutta EPS käytti tällä kertaa omat maalitilanteensa huomattavasti vastustajaa paremmin joka on koko tämän kauden otannalla ollut erittäin harvinaista, usein asia on ollut juuri toisin päin.

EPS-vaihtoja ei tauolla tehty ja peli eteni edelleen Espoolaisten kannalta positiivisissa merkeissä. Heti 47. minuutilla Anton Aaltonen hankki kulman josta syntyneestä tilanteesta maalintekijä Huhtamäki laukoi kuitenkin tällä kertaa ohi.

Jazz sai myös puoliajan alkupuolella joitakin kulmia ja kauempaa tulleita vapareita mutta mitään todella pahoja paikkoja se ei pystynyt rakentamaan.

EPS suoritti triplavaihdon kun hienosti pelanneet Reko Huhtamäki, Anton Aaltonen ja Emil Ojakangas pääsivät huilimaan. Tilalle säntäsivät Antti Tella, Arez Goshnaw ja Urho Kumpulainen.

Antti tella.
Kuva: A. Trofimov

Tässäkin ottelussa EPSn yksi menestyksen avain oli laaja penkki, vaihtopelaajat toivat peliin aimo annoksen lisävirtaa. 61. minuutilla Goshnaw pääsi keskittämään vaarallisesti mutta hyvännäköinen pallo ei aivan löytänyt joukkuekavereita.

Minuuttia myöhemmin Jazzin Lehto oli taas tekemässä pahojaan toisessa päässä mutta Elias Säyniö ja Lassi Lehtinen saivat kuin saivatkin miehen kuriin. Lehto väläytteli tänäänkin mutta olisi mahdollisesti kaivannut viimeistelyyn pelikieltoa kärsineen tutkaparinsa Firminon apua.

Viggo Blummé ja Elias Säyniö.
Kuva: A. Trofimov

Jazz pääsi vielä yrittämään kavennusmaalin tekoa mutta Lassi torjui ja pelasi tänään muutenkin ehkä jopa koko kauden parhaan pelinsä.

Ottelun viimeisen kymmenminuuttisen käynnistyessä näytti hieman siltä että Jazzin eväät oli jo syöty sillä kotijoukkueen sijasta EPS sai pari erinomaista hyökkäystä aikaiseksi.minuutilla Aito Pitkänen otettiin vaihtoon ja loppuhetkien tsemppariksi hyppäsi loukkaantumisestaan toipunut Matias Ambasciano.

Mati is back.
Kuva: A. Trofimov

Jazz sai vielä yhden parhaista mahdollisuuksistaan kaventaa vielä peliä ja nousta pistetaistoon kun Tella rikkoi ja joukkue sai vaparin aivan keskeltä. Justus Lehdon kova veto suuntautui kuitenkin maalin yli.

Matias Ambasciano raatoi isolla EPS-sydämellä loppuhetkillä ja sai vielä mm. yhden hyvän maalipaikan sekä keltaisen kortin. EPSn taisteluilmeestä ottelussa kertoo yhteensä peräti viiden pelaajan saamat varoitukset.

Lisäajalla EPSn pelaamisesta huokui varmuus ja luotto koko joukkueen tekemiseen eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin kauden aikana. Prosessi on ollut pitkä mutta runkosarjassa kärsityistä muutamasta kirvelevästä viime hetken vierastappiosta on todellakin otettu opiksi ja kasvettu.

Loppuvihellyksen jälkeen Porin illassa käynnistyivät hillityt voitonjuhlat. 0-2 oli erittäin kova vierastulos, EPSn koko kauden vasta kolmas vierasvoitto ja lisäksi kauden ensimmäinen Porilaisjoukkueesta. Ainoana hieman riemua latistavana tekijänä oli tietoisuus siitä että viime viikon RoPS-tappion myötä tämäkään upea voitto ei vielä auttanut EPSää kuiville sarjapaikkataistossa.

EPS voittaa 0-2.
Kuva: A. Trofimov

Elintärkeä tulos se kuitenkin oli ja EPS on todellakin yhä kuvioissa mukana kun Alempaa jatkosarjaa on pelaamatta enää kaksi kierrosta.

Perjantai-illan toisessa Alemman jatkosarjan matsissa PKKU onnistui kukistamaan FC Inter/2 maalein 2-1. Lauantaina pelattu kierroksen kolmas peli RoPS-Atlantis päättyi puolestaan RoPSin voittoon 4-2.

Näiden tulosten myötä tilanne Ykkösen Alemmassa jatkosarjassa kun 3/5 kierrosta on kokonaisuudessaan pelattu on seuraavanlainen:

PKKU 34p
FC Jazz 33p
FC Inter/2 32p
RoPS 32p
EPS 30p
Atlantis FC 26p

Todella tasaiseksi ja jännittäväksi osoittautuneessa jatkosarjassa yksikään joukkue ei siis ole toistaiseksi onnistunut vielä varmistamaan Ykkösen sarjapaikkaansa eikä toisaalta myöskään kumpikaan Kakkosen putoajajoukkue ole vielä selvillä kun kaksi ottelukierrosta on vielä pelaamatta.

EPSn jatkosarjan kaksi viimeistä peliä ovat seuraavanlaiset:
Pe 3.10. PKKU-EPS klo 19 Tuusula (Ottelusta ei striimiä)
Su 19.10. EPS-Atlantis FC klo 15 Espoonlahti (Ottelusta Länsiväylä-striimi)

Ja koko jatkosarjan osalta jäljellä olevat neljä muuta kamppailua pelataan seuraavin otteluparein ja ajankohdin:
La 4.10. RoPS-Jazz klo 17 Rovaniemi
La 4.10. Atlantis FC-FC Inter/2 klo 19 Helsinki
Su 19.10. FC Jazz-PKKU klo 15 Pori
Su 19.10. FC Inter/2-RoPS klo 15 Turku

Ensi perjantaina pelataan siis taas todella iso ottelu PKKUta vastaan Tuusulassa ja poikkeuksellisesti pelipaikkana on halli! Ottelun tarkempaa ennakointia ja infoa on tulossa ensi viikon puolella mutta jo tässä vaiheessa on selvää että katsojakapasiteettia tulee olemaan sangen rajallisesti.

VAMOS EPS!

29.9.2025
EPS Mediatiimi