EPS pelasi koko Ykkösen historiansa toistaiseksi heikoimman ottelun kun kovakuntoinen FC Jazz nuiji joukkueen tiistaina peräti 7-0.

Epsi lähti peliin hieman uudistuneella avauksella Abdirisaq Husseinin ja Aito Pitkäsen yhden ottelun pelikieltojen myötä. Anton Aaltonen aloitti puolestaan tänään vaihdossa joten kolmikon paikoille nousivat Edi Tashevci, Aleksi Ruusu ja Antti Tella.

Vieraiden alku oli ihan positiivinen, Matias Ambasciano pääsi Porilaisten virheen myötä tekopaikalle jo 1. minuutilla mutta puolustus selvitti vaivoin tämän. 5. minuutin kohdalla puolestaan Aleksi Ruusulla oli vetopaikka mutta kuti painui yli.

Sen jälkeen ilonaiheet Espoolaisilla olivatkin ottelussa vähissä. 6. minuutilla Jazz hyökkäsi ensimmäistä kertaa ja heti huipputerävästi. Baba Haruna nousi komeasti oikeasta laidasta ja keskitti maalin eteen Lui Bradburylle joka laukoi maalilla jatkaneen Vilho Tuokkolan käden kautta pallon maaliin. 1-0.

EPSllä oli avausmaalin jälkeen joitakin puolittaisia hyökkäyksiä ja yksi kulmapotku mutta varsinaisista maalipaikoille pääsyistä ei voi puhua.

Jazzikaan ei montaa kertaa vielä avausjaksolla paikoille päässyt mutta se käytti ne erittäin hyvin hyödykseen. 26. minuutilla Joonas Lakkamäki keskitti upeasti oikealta ja avausmaalin syöttäjä Baba Haruna puski. 2-0.

Puoliajan lopulla ei nähty enää oikein muuta kuin taas muutama EPSn haparoiva hyökkäyksen rakentelu ja vaisuhko kulma. Joukkue tuntui tänään olevan täysin henkisessä kipsissä joka näkyi pelissä muun muassa lukuisina harhasyöttöinä.

Taukonumerot 2-0 olivat vielä siedettävät mutta valitettavasti nousun sijaan vain pahempaa oli Espoolaisten kannalta luvassa.

2. puoliajan alussa väännettiin tasaväkisesti ilman kummempia maalitilanteita kumpaankaan päähän mutta kun Jazz sai paikkansa se näytti taas viimeistelyn mallia. 58. minuutilla pallo pyöri Porilaisten päädyssä josta se purettiin pitkällä roikulla. Helpon näköisesti illan ykköstähtiin kuulunut Baba Haruna pääsi siirtämään yhdellä nikkauksella vierelle Firminolle joka karkasi läpiajoon ja ampui tilanteeksi jo 3-0.

Maalin jälkeen EPS teki ensimmäisen vaihtonsa kun Matias Ambasciano otettiin pois ja hänen paikkansa sai Anton Aaltonen.

Jazz iski seuraava kerran vain reilut 5 minuuttia edellisestä. Tällä kertaa pallonriiston jälkeen Firmino saatiin pelattua yhdellä keskiympyrän tasolta lähteneellä syötöllä yksin läpi ja brassi iski varmasti myös illan toisen osumansa. 4-0.

Valmennuskielellä tilanteessa voisi taas puhua myös “riskitasojen nostosta” tappioasemassa olevan joukkueen pelaamisessa mutta kuten 3-0 maalissakin tilanne oli vain kertakaikkisen huonosti puolustettu ja eskaloitui hetkessä täysin vaarattomasti keskialueelta.

Peli oli jo tässä vaiheessa käytännössä selvä vaikka puolisen tuntia oli vielä pelikellossa jäljellä. Ja se puolituntinenkaan ei valitettavasti edennyt EPSn kannalta millään tavalla kunniakkaasti.

70. minuutilla EPS teki tuplavaihdon kun Aleksi Ruusu ja Emil Ojakangas siirtyivät vaihtoon ja heidät korvasivat Muad Ahmed ja Mohamed Lassoued.

Vain hetki miesten kentälle tulon jälkeen Jazz iski taas. Nopea hyökkäys vasemmalta ja Firminon upea tarjoilu keskelle avopaikkaan Justus Lehdolle joka jysäytti tilanteeksi 5-0.

Kuusi minuuttia tästä Jazz sai keskeltä juuri rankkarialueen rajalta hyvän vaparipaikan. Justus Lehdon ampumasta vaparista pallo osui epäonnisesti Laith Azharin käteen ja tilanteesta tuomittiin rangaistuspotku. Lehto itse laukoi pallon varmasti sisään ja numeroiksi 6-0.

82. minuutilla EPS teki vielä viimeiset vaihtonsa kun Azhar ja Antti Tella otettiin pois. Heidän tilalleen kirmasivat Vertti Kuittinen ja Pietu Hautakangas.

Kavennusmaalin sijaan jo pahasti tyrmätty EPS sai vielä yhden iskun 86. minuutilla kun Firmino pelattiin, kuinkas muuten parilla syötöllä keskiympyrästä, nokikkain Tuokkolan kanssa ja taitava brassi uitti jo illan kolmantensa sisään. 7-0. Yhdessä Harunan kanssa Firmino oli tänään täysin pysäyttämätön EPSlle. Kaksikko esiintyi kuin keskelle puistopeliä olisi ilmestynyt maailmantähtiä.

Päävalmentaja Tuomas Silvennoinen kommentoi pelin jälkeen:

“Ei onnistuttu omissa asioissa olemaan kliininen ja vastaavasti vastustaja käytti meidän virheet tehokkaasti. Aloitettiin peli hyvin, ei tehty omasta todella hyvästä paikasta ja vastustaja rokotti meitä (omasta ensimmäisestä paikasta). Nyt kysytään luonnetta ja taistelutahtoa. Onneksi seuraava peli on jo sunnuntaina ja meillä on mahdollista päästä näyttämään keitä olemme”.

Loppunumerot tarkoittivat EPSlle kaikkien aikojen heikointa tulosta vajaan kahden kauden Ykkösessä pelaamisen ajalta. Kun huomioon otetaan myös pahasti penkin alle menneet kaksi edellistä peliä (4-1 tappio PKKUlle, 3-0 tappio KuPS Akatemialle) on EPSn viime viikkojen tuloskunto ollut suorastaan hälyttävän huono!

Hyökkäyspäässä joukkue oli tänään täysin aseeton, ryhmästä ei juuri nyt tunnu löytyvän ei maalintekoon kuten ei myöskään riittävän laadukkaisiin maalitilanteiden rakenteluihin pystyviä pelaajia.

Puolustuspään osalta etenkin toisen jakson pelaaminen oli umpisurkeaa eikä sitäkään voi selittää poissaolleilla pelaajilla tai edes pelin jo käytännössä ratkeamisella puolisen tuntia ennen päätösvihellystä.

Tällä hetkellä EPS-laiva seilaa todella pahassa sumussa ja nyt tarvittaisiin ennen kaikkea sumutorveen puhaltajia ettemme karahda oikein kunnolla karille. Pohjakosketus on jo lähellä, nimittäin sarjataulukon pohja.

Ykkösen 12. sarjakierros pelataan päätökseen keskiviikkona ja heti viikonloppuna luvassa on seuraava kierros. EPSn osalta pelit jatkuvat sunnuntaina Mikkelissä MPn vieraana. Ottelu käynnistyy klo 18.30 ja siitä on luvassa suora striimi Länsiväylän maksullisessa digipalvelussa.


2.7.2025
EPS Mediatiimi