EPSn miesten kesäkuun ensimmäinen Ykkösen ottelu ei tuonut sunnuntaina pisteitä kun kotijoukkue RoPS korjasi 2-0 voiton nimiinsä. Yli 800 kilometrin matka Rovaniemelle taitettiin jo lauantaina ja Lapin Urheiluopistolla yövytyn yön jälkeen EPS lähti otteluun energisesti ja itseluottamusta puhkuen.

Tuttuun tyyliinsä päävalmentaja Tuomas Silvennoinen ei paljon vaihdoksia avaukseen tehnyt. Koska Emil Ojakangas ja Aleksi Ruusu jäivät tällä kertaa kokonaan pois reissusta heidän avauspaikoilleen nousivat Muad Ahmed ja Anton Aaltonen.

Ensimmäinen puoliaika oli kokonaisuutena sangen tasainen ja EPS sai ehkä jopa hieman parempia maalipaikkoja aikaiseksi, kumpikaan ei niillä toki varsinaisesti juhlinut.

Esimerkiksi Aaltonen, Ahmed, Ville Kiiski ja Kujtim Dubova pääsivät jakson aikana kokeilemaan maalintekoa melko lähietäisyydeltä mutta yritykset menivät aina yli tai ohi.

RoPSin maalipaikat koko jakson aikana olivat niin ikään yhden käden sormilla laskettavissa. Harmittavasti juuri ennen taukoa 44. minuutilla kotijoukkue sai sivuvaparin jonka Adam Mekki antoi taidokkaasti EPS-maalille ja Aapo Savolainen puski komeasti isännät 1-0 johtoon.

Hyvin pian maalin jälkeen siirryttiinkin tauolle. Pelillisesti EPSllä ei kuitenkaan ollut minkäänlaista hätää ja usko omaan tekemiseen oli edelleen vahva.

Ensimmäisen vaihtonsa tänään valkoisissa pelannut vierasjoukkue teki tauolla kun Muad Ahmedin korvasi pitkästä aikaa tositoimissa nähty Veka Gustafsson. Veka loukkaantui jo kauden toisessa Ykkösen pelissä Atlantista vastaan joten paluuta oli kovasti odotettu.

Pelin kuva ei toisella jaksollakaan dramaattisesti muuttunut. EPS jaksoi pitkään pelata omaa prässipeliään mutta RoPS operoi sangen virheettömästi etenkin omassa päässään.

Paria puolittaista paikkaa lukuunottamatta ykkössektorin tilanteita EPS ei saanut luotua joten valmennusjohto reagoi 68. minuutilla peräti triplavaihdolla. Kentältä poistuivat Ville Kiiski, Antti Tella sekä Abdirisaq Hussein. Tellan ja Husseinia pois ottoa edesauttoivat myös miesten saamat varoitukset.

Tilalle kirmasivat vasta uran ja kauden toiseen Ykköseen peliinsä Bawer Sheikhani ja Pietu Hautakangas sekä koko kauden ja uran ensimmäiseensä Edi Tashevci joka toki EPS-paidasta on tuttu jo pitkältä ajalta mutta aiemmat edustusjoukkueminuutit olivat Kakkosesta.

Vaihdot toivat kaivattua lisäpotkua, etenkin Sheikhani haastoi vasemmalla laidallaan vahvasti 1 vs 1 tilanteissa. Omar Adawilla oli hieno vetopaikka 75. minuutilla ja Viggo Blummen 78. minuutin vapari hyvältä paikalta puolestaan leijui suoraan RoPS-veskari Mikko Rantalan hyppysiin.

Valitettavasti se kuuluisa viimeinen terävyys ja silaus kuitenkin puuttuivat tänään Espoolaisilta. Ja kuten niin usein valitettavasti urheilussa käy, jos et itse tee niin todella usein kaveri kyllä tekee.

RoPS ei juuri toisella jaksollakaan ollut tekopaikoille päässyt mutta 82. minuutilla muuten taas luotettavasti pelanneelle Lassi Lehtiselle sattui musta hetki kun keskityspallo ei tarttunutkaan hyppysiin. Kun Gustafsson vielä samassa tilanteessa liukasteli pääsi iltapäivän RoPSin ykköstähti Adam Mekki tykittämään käytännössä täysin vapaasti tilanteeksi 2-0.

Kuten Mekin syöttämä 1-0 maali juuri ennen taukovihellystä tuli myös 2-0 pelin kannalta äärimmäisen pahaan hetkeen. Vaikka lisäaikaa pelattiin lopulta jopa kuutisen minuuttia ei EPS saanut enää viimeisellä reilulla kympillä kunnon painetta aikaiseksi. RoPS jatkoi loppuun saakka varmaa oman pään peliään ja tuntui että henkisesti selkäranka vierailla niksahti toiseen takaiskumaaliin.

87. minuutilla Gustafsson joutui vielä tulemaan vaihtoon ja hänet korvasi Vertti Kuittinen joka sai samalla kauden ensimmäiset minuuttinsa edustuksessa. Ykkösen debyyttinsä Vertti ehti saada jo viime kauden päätöspelissä.

Kun loppuvihellys kaikui kirpeässä reilun +10 asteen kelissä oli tunnelma EPSn leirissä luonnollisesti erittäin apea. Pelillisesti esitys Rovaniemellä ei missään nimessä ollut kokonaisuutena kauden heikoimpia mutta tuttu tuska kaukovieraspeleissä jatkui: Oulusta, Tampereelta ja nyt siis Rovaniemeltä ei ole tällä kaudella saatu vielä pistettäkään mukaan. Pelejä yhdistävänä tekijänä niissä ei ole myöskään syntynyt vielä yhtään EPS-maalia!

Tappion myötä Ykkösen 8 sarjakierroksen jälkeen EPS on nyt 12 joukkueen sarjassa vasta sijalla 11. Kierros pelataan toki loppuun vasta maanantaina ja tiistaina mutta silloin pelaavat joukkueet ovat jo valmiiksi EPSn edellä eivätkä vaikuta joukkueen sijoitukseen.

Päävalmentaja Tuomas Silvennoinen kommentoi pitkältä paluumatkalta joukkueensa esitystä seuraavasti:

“Ei tehty tarpeeksi työtä. Oli kyllä ekalla puoliajalla useampi hyvä maalipaikka, joista ei nyt tehty. Näistä maali niin pelin kuva olisi muuttunut.  Nyt RoPS teki ennen puoliaikaa, kun me emme tehneet. Tästä pitää parantaa ja töitä tehdä enemmän ja laadukkaammin. Uskon että joukkue reagoi tähän kyllä hyvin”.

Positiivisinta antia tänään jatkoa ajatellen oli ilman muuta Tashevcin ja Kuittisen kaudenavausminuutit Ykkösessä sekä myös Sheikhanin ja Hautakankaan saama lisävastuu. Isompaa roolia heillekin saattaa olla lähiviikkoina luvassa sillä peräti neljällä suurempia minuutteja pelanneella EPSiläisellä (Laith Azhar, ABD Hussein, Antti Tella ja Anton Aaltonen) on päivän varoitusten myötä kasassa jo kolme keltaista korttia. Kaikki ovat edustuskelpoisia vielä normaalisti seuraavassa pelissä mutta mahdollisesta neljännestä varoituksesta seuraa jo yhden ottelun pelikielto.

Ja se seuraava peli, se on edessä heti ensi viikon sunnuntaina 8.6. klo 16 kotona Espoonlahdessa jolloin vastaan saapuu taas huippukova vastus eli KPV.

VAMOS EPS!


1.6.2025
EPS Mediatiimi