EPS:n kausi jatkuu Ykkösen kolmannen kierroksen ottelulla launtaina 26.4. kun se saa vieraakseen sarjan kahdella tappiolla avanneen Mikkelin Palloilijat.
EPS avasi voittotilinsä viime sunnuntaina kun Atlantis kaatui vieraskentällä Pihlajamäessä 0-2 lukemin. Voittomaalin iskenyt Abdirisaq Hussein kertoi ottelun jälkeisessä haastattelussa odottavansa myös MP-pelistä voittoa hyvällä joukkuepelillä ja arvioi tuloksen nostaneen koko joukkueen itseluottamusta. Lauantain ottelusta lähdetään siis metsästämään kauden ensimmäistä kotivoittoa.
Vierasjoukkue MP on kotiavauksessa vastaan asettuneen FC Jazzin tavoin kokenut huippuvuotensa 1990-luvulla. Kaudella 1990 SM-pronssia ja 1991 SM-hopeaa voittanut joukkue pelasi vielä viime kaudella Ykkösliigassa mutta kausi päättyi putoamiseen Ykköseen.
MP on kokenut muutoksia etenkin valmennuspuolella kun viisi kautta seuran päävalmentajana toimineen Juha Pasojan aikakausi tuli päätökseen. Pasojan seuraajaksi valikoitui entinen Veikkausliigapelaaja Issa Thiaw, joka siirtyi pestiin KuPS Akatemiasta. Pelaajapuolella MP on uudistunut myös isosti kun putoamiseen päättyneen kauden päätteeksi useat avainpelaajat siirtyivät toisaalle. Uusia pelaajia on luonnollisesti saapunut tilalle joista muun muassa viime kaudella PKKU:n maalilla pelannut Samu Volotinen, JJK:n maalilla torjunut Jonne Uronen ja FC Vaajakosken keskikentällä pelannut Veikko Janhunen ovat EPSille tuttuja viime kaudelta.
MP:n Ykkösen kauden alku ei ole sujunut hyvin sillä kahden kierroksen jälkeen Mikkeliläisten pistesarake näyttää yhä nollaa. Kauden avausottelussa MP matkasi Turkuun haastamaan sarjanousija FC Inter/2:sen mutta joutui poistumaan kotimatkalle tyhjin käsin 4-0 tappion jälkeen. Kotiavauksessa viime viikonloppuna MP puolestaan koki 0-1 tappion RoPSille. Kauden avausvoitto tuli sentään Suomen Cupin puolella kun sinipaidat kaatoivat miesten Nelosessa pelaavan FC Sohon.
Mikkeliläiset ovat EPSille keskinäisten otteluiden osalta tuntematon vastustaja sillä ainakaan Palloliiton tulospalvelun mukaan joukkueet eivät ole kohdanneet aikaisemmin. Heikosta kauden aloituksesta huolimatta MP ei ole suinkaan heikko joukkue ja tulee varmasti tarjoamaan EPSille kovan vastuksen.
Tervetuloa Espoonlahteen lauantaina klo 16 seuraamaan avaako EPS pistetilinsä myös kotiotteluiden osalta. Etäkatsojia palvelee Länsiväylän digipalvelussa maksullinen selostettu striimilähetys.

25.4.2025
EPS Mediatiimi




