EPSn luottomaalivahtina pari edellistä kautta torjunut Oskar “Osku” Lyberopoulos siirtyy urallaan eteenpäin ja liittyy Veikkausliigajoukkue Gnistanin vahvuuteen. 22-vuotias ulottuva veräjänvartija ehti pelata EPSssä toistakymmentä vuotta edeten pikkujunnuista, määrätietoisin askelin aina edustukseen saakka.
Osku debytoi miesten Kakkosessa kaudella 2022 ja nousi seuraavalla kaudella 2023 ykkösmaalivahdiksi. Kauden päätteeksi hänet valittiin Kakkosen parhaaksi maalivahdiksi kun EPS saavutti historiallisen sarjanousunsa Ykköseen.

Kuva: Jari Oinonen
Myös kaudella 2024 Oskun debyyttikausi Ykkösessä sujui mallikkaasti. 7 nollapelillään hän piti maalinsa puhtaana toiseksi useimmin kaikista Ykkösen maalivahdeista.
Osku, heti kärkeen onnittelut siirrosta. Miltä tuntuu päästä mukaan Veikkausliigajoukkueeseen ja tässä tapauksessa Gnistanin kelkkaan?
“Kiitos! Todella ylpeä itsestäni. Vuosien työ ja unelmointi tuotti tulosta ja pääsen nyt elämään mun lapsuuden unelmaa futarina”.
Miten siirto sinun kohdalta eteni, missä kohtaa Gnistan ilmoitti kiinnostuksestaan, oliko muitakin kiinnostuneita seuroja ja kuinka tarkkaan piti miettiä ennen kuin laitoit nimen paperiin?
“Kävin joulukuussa itse testijaksolla Gnistanissa ja vakuutuin erityisesti maalivahtivalmennuksesta ja joukkueen pelitavasta jotka korostivat mun vahvuuksia pelaajana.
Ei siinä kauheesti mietittävää ollu. Seura osoitti kiinnostusta testijakson aikana ja olin todella varma, että tämä on oikea askel mun kehityksen kannalta”.

Kuva: Jari Oinonen
Pari upeaa kautta alla Kakkosessa ja Ykkösessä mutta kaiken kaikkiaan noususi huipulle on ollut aika nopea. Miten itse luonnehtisit noita paria mennyttä kautta, millä tavoin olet kehittynyt maalivahtina?
“Sain tosiaan paljon pelejä alle juuri parina viime kautena. Tämä auttoi rakentamaan hyviä rutiineja jonka avulla pystyin pitämään tason kentällä hyvin tasaisena”.
EPSssä sinulla on pitkä tausta jo juniorista saakka. Millainen merkitys seuralla on sinulle ollut ja millä mielellä EPS nyt jää taakse?
“Tunnen koko seuran läpikotaisin tässä vaiheessa. Sain EPSissä ensiaskeleet myös valmennuksen puolelle ja tulen tulevalla kaudellakin vielä näkymään taustojen puolella Espoonlahdessa.
Espoon Palloseura tulee aina olemaan lähellä sydäntä. 8-vuotiaana ei ollut muuta vaihtoehtoa missä aloittaa jalkapallo kun piti olla Olympiakoksen väreissä. Olen saanut useita lopun elämän kavereita pelatessani junioreissa ja aikuisissa. En voisi olla yhtään kiitollisempi ajastani seurassa”.

Kuva: Jari Oinonen
Millä mielellä tulevaa kautta ja uusia haasteita kohden? Gnistanin maalivahtiosastolla on sinun lisäksesi ainakin kokenut, paperilla uudeksi ykkösveskariksi varmasti ajateltu Alex Craninx sekä viimeksi Klubi 04ssä ja HJKn junnuissa pelannut Joel Tynkkynen joka taas on sinua kokemattomampi?
“Nälkäisenä ja innoissani lähden oppimaan ja kehittymään.
Erityiskiitokset vielä lopuksi EPS-ajalta Otto Brusiinille, Mika Johanssonille, Heikki Louhivaaralle ja Arttu Aholle. Olette kaikki auttaneet mua valtavasti pelaajana ja ihmisenä!”.
Kiitos Osku kommenteista ja koko EPS seurayhteisön puolesta valtavasti onnea tulevaan!
13.1.2025 Espoon Palloseuran Jalkapallo ry
MATKASSA MUKANA










