Miesten Ykkösen kausi alkaa olla viittä vaille paketoitu. Åbergin Linja kuljettaa EPSn vielä viimeisen kerran vierasreissulle tämän kauden puitteissa kun lauantaina kohdataan FC Vaajakoski.

EPS aloitti Alemman jatkosarjan mukavasti 3-2 kotivoitolla VIFKsta mutta sitä seuranneet ottelut, toki ennakkoon vahvoiksi tiedettyjä joukkueita vastaan, ovat päättyneet tappioihin. Sekä PKKU-kotipelistä (4-5) että JJK-vieraspelistä (3-2) olisi ollut ehkä otettavissa enemmänkin mutta Ykkösen sarjapaikan varmistuttua myös viimeisten pelien panoksettomuus on heijastunut punaisten otteisiin. Etenkin puolustuspään pelaaminen on ollut heikkoa vastustajan maalitilanteissa.

Maanantaina saatiin kuulla että Sven Pierre Rodriguez Aumaitre ei jatka miesten päävalmentajana enää seuraavalla Ykkösen kaudella. Hänet korvaa 1.11. päävalmentajana aloittava Tuomas Silvennoinen jolla on kattava kokemus muun muassa Veikkausliigasta HJKn ja viimeksi tältä kaudelta AC Oulun valmennustiimin jäsenenä sekä myös Pikkuhuuhkajien valmennuksesta. Silvennoisen sopimus on kaksivuotinen.

Vaikka kausi onkin vielä kesken EPS haluaa luonnollisesti jo tässä vaiheessa kiittää lämpimästi väistyvää päävalmentajaa Sven Pierreä hänen työpanoksestaan seurahistorian ensimmäisellä Ykkösen kaudella jolla saavutettiin asetettu päätavoite, sarjapaikan uusiminen, sekä jäätiin lopulta vain yhden voiton päähän jopa Ylemmän jatkosarjan paikasta. Kiitos “Svennis”!

Jos EPSllä ei juuri pelattavaa enää tällä kaudella ole sijoitusten osalta eipä sitä ole Vaajakoskellakaan. FCVn kausi oli hyvin haastava heti alusta saakka kun joukkue sai Ykkösen sarjapaikan vasta jälkikäteen parin ylempänä pelanneen seuran pudottua kuvioista. Joukkueen rakennus oli nopealla aikataululla varmasti hankalaa ja koko kauden aikana toistaiseksi pelatusta 25 ottelusta FCV on voittanut ainoastaan 2, pelannut 3 tasapeliä ja tappioita on jo 20. Maalierokin on murheellinen 30-69. Vaajakosken putoaminen Kakkoseen varmistui lopullisesti jo jatkosarjan alussa joten sen jälkeen panosta ei ole ollut.

Viime viikolla joukkue pelasi numerollisesti hyvän ottelun KuPS Akatemian vieraana vaikka KuPS veikin pisteet 3-2 voitolla. Maalivahti Santtu Toivari sai punaisen kortin pelin jo päätyttyä ja on pelikiellossa kauden kaksi viimeistä kamppailua.

EPSllä olisi ainakin tilastojen valossa hyvät mahdollisuudet vielä kasvattaa kauden piste- ja voittosaldoaan. Vaajakoski on aiemmin voitettu jo kahdesti, 22.5. EPS otti Ykkösen historian ensimmäisen vierasvoittonsa juuri Vaajakosken keskuskentällä Rasmus Sipin 1-0 maalin myötä.

Kotiottelu Espoonlahdessa 3.8. oli puolestaan ainakin toistaiseksi EPSn koko kauden suurin päättyen lopun maalihurjastelun myötä numeroin 5-1 punaisille. EPSn maaleista tuossa pelissä vastasivat Oscar Dahlfors kahdesti, Zakaria Osman, Viggo Blumme ja Muad Ahmed.

EPSllä ei ole enää voimassaolevia pelikieltoja joten ainakin korttien puolesta koko pelaajisto on käytettävissä. Toki rotaatiota muuten saatetaan käyttää tässä vaiheessa kautta enemmän kuten viime viikolla Jyväskylässäkin.

FC Vaajakoski-EPS kauden viimeinen vieraskamppailu starttaa Vaajakosken keskuskentällä lauantaina jo alkuiltapäivällä klo 14. FCVn kotipelit striimataan selostettuina lähetyksinä maksullisen Ruutu+ palvelun kautta. Myös EPSn mediatiimi seuraa ottelun etenemistä etenkin pikaviestipalvelu Xn välityksellä.

Vaajakoski-ottelua seuraa viikon maaottelutauko jonka jälkeen historiallinen Ykkösen kausi päätetään lauantaina 19.10. KuPS Akatemia-kotiottelulla sekä asiaan kuuluvilla jälkipeleillä.

4.10.2024 – EPS mediatiimi

MATKASSA MUKANA