Kun synnytämme jalkapallokulttuuria, luomme kauaskantoista hyvinvointia Espooseen. Siksi Espoon Palloseuralle merkittävää on myös se, mitä tapahtuu peliajan ulkopuolella.
Xplora on ainoa pienille lapsille suunniteltu puhelin. Sen avulla pidät turvallisesti yhteyttä ja koska Xplora kulkee ranteessa on kädet vapaana leikkimään, luomaan ja liikkumaan. Lapsen kognitiiviset, sosiaaliset ja motoriset taidot kehittyvät leikin, luovuuden ja liikkeen avulla.

”Meille on tärkeätä myös se mikä tapahtuu pelikentän ulkopuolella. Koemme tärkeäksi tehtäväksi kasvattaa avoimia ja vastuutaan kantavia nuoria espoolaisia, joiden juuret pureutuvat tähän kaupunkiin. Yhdessä Xploran kanssa haluamme olla mukana rakentamassa lapsellesi turvallinen digitaalinen polku” sanoo Espoon Palloseuran toiminnanjohtaja Janne Ohralahti.
Suomalaisvanhemmat ovat huolissaan lasten älypuhelimen käytöstä. Suurimpia huolenaiheita ovat vaarallisen sisällön kohtaaminen. Koska ensimmäisen älypuhelimen ostaminen olisi sopivaa ? Valtaosa vanhemmista on sitä mieltä että sopiva ikä on n. 10 vuotta. Silti hämmästyttävän moni hankkii lapselle ensipuhelimen jo 5-6 vuotiaana.
”Xploran visiona on auttaa ja turvata perheiden arkea, tuomalla markkinoille lapsille suunnatun ensipuhelimen. Suomalaiset lapset saavat älypuhelimen nuorimpina lapsina maailmassa. Se on älytöntä. Euroopassa lapset saavat ensipuhelimen keskimäärin 10-vuotiaana. Suomessa peli alkaa olla menetetty viimeistään peruskoulun ensimmäisen luokan alkaessa. Sinä 5-7 vuotiaan vanhempi, älä anna älypuhelinta lapsellesi. Anna 2 vuotta lisää lapsuutta”, kiteyttää Xploran visiota Xplora Mobile Oy:n toimitusjohtaja Timo Vaskio.
https://www.xplora.fi/

Xplora on sitoutunut missioonsa pitää lapset turvassa, terveinä ja aktiivisina teknologian avulla.
Pohjoismaiden suosituin lastenpuhelin nyt mukana myös EPSin matkassa.
30.3.2022 Espoon Palloseuran Jalkapallo ry