Mikä on tehnyt jalkapallosta ison? Suosio, pelaajat, fanit? Vai kenties se, kuinka sen vaikutukset voi aistia myös kentän ulkopuolella. Espoon Palloseura luo jalkapallokulttuuria, jota ei pysty kahlitsemaan peliajan puitteisiin.
Urheilu on tavoitteiden asettamista, saavuttamista, ahkeruutta ja itsensä voittamista. EPSin seurakulttuuri on valtakunnallisesti tunnustettu laadukkaasta toiminnasta. Kaikki EPSin toiminnassa mukana olevat kantavat ylpeänä EPS arvoja ja heillä on rohkeus olla oma itsensä.
Laadukkaalla jalkapallotoiminnalla luomme pohjan päämäärätietoiselle toiminnalle, periksiantamattomuudelle ja reilulle pelille. Haluamme, että jokaiselle mahdollistuu oman huipun löytäminen, myös valmentajalle.
Valmennustehtäviä on avoinna lapsi-, nuoriso- ja aikuisvaiheessa niin kilpa- kuin harrastetasoilla.
Etsimme valmentajia, jotka ovat halukkaita kehittämään itseään kohti omia tavoitteitaan sekä toimimaan seuran arvojen mukaisesti. Valmentajilta edellytetään myös sitoutumista EPS Metodin opiskeluun ja sen toteuttamiseen. Voit tutustua EPS Metodiin tästä.
Seurana tarjoamme vahvan tuen valmentajana kehittymiseen niin sisäisten kuin liiton koulutusten muodossa.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus viimeistään 13.10. oheisen Webropol-kyselylinkin kautta.
Webropolilla luotu kysely: Valmentajaksi Espoon Palloseuraan (webropolsurveys.com)
Kerro hakemuksessa itsestäsi ja taustastasi sekä minkälaisesta valmennustehtävistä olet kiinnostunut.
Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin viimeistään hakuajan päätyttyä.
Lisätiedot
Janne Kangasniemi, urheilutoimenjohtaja
janne.kangasniemi@espoonpalloseura.fi
puhelin: 050 412 2361