Palloliiton tiistaina 5.5. julkaisemien ohjeiden ja Suomen hallituksen maanantaina 4.5. ilmoittamien päätösten mukaisesti seurat voivat järjestää pienryhmäharjoituksia Palloliiton ja viranomaisten antamien ohjeiden mukaisesti. Palloliitto tiedotti myös erikseen 6.5. nuorten valtakunnallisten ja kaikkien alueellisten jalkapallosarjojen käynnistymisestä kesäkuussa viikolla 24.

EPS on aloittamassa maanantaina 11.5. pienryhmäharjoittelun ensimmäisen vaiheen. Huomioiden Palloliiton ohjeistuksen olemme päättäneet aloittaa pienryhmäharjoittelun porrastetusti. Harjoittelun käynnistäminen tapahtuu kontrolloidusti päätoimisten valmentajien johdolla. Näin pyrimme varmistamaan turvallisen toimintaympäristön niin pelaajille, valmentajille kuin muille toimihenkilöille. Ensimmäisessä vaiheessa pienryhmäharjoittelun aloittavat T/PU12-U15 akatemiajoukkueet sekä T/PB1-juniorit. Miesten edustusjoukkue aloittaa pienryhmäharjoittelun maanantaina 18.5.

Palloliitto on täydentämässä pienryhmäharjoittelun ohjeistusta ja EPSin tavoitteena on, että voisimme muutaman viikon sisällä laajentaa pienryhmäharjoittelun koskemaan mahdollisimman monia seuran joukkueita. Joukkueharjoitteluun siirtyminen olisi todennäköisesti mahdollista kesäkuusta alkaen. Tämän osalta tulemme antamaan tarkempaa tietoa myöhemmin toukokuun aikana.

Ensi viikolla harjoittelu toteutetaan seuran omalla kentällä Kivenlahdessa sekä TN3:lla. Espoonlahden urheilupuiston kentät TN1 ja TN2 ovat suljettuna viralliselta toiminnalta 13.5. asti. Harjoittelu toteutetaan liiton ohjeistuksen mukaan pienryhmissä (max 10 henkilö/ryhmä). Tarkemmat harjoitteluohjeet toimitetaan kyseessä oleville joukkueille myöhemmin tänään. Ohjeet tullaan käymään harjoitteluun osallistuvien pelaajien ja valmentajien kanssa läpi.

Toukokuun maksujen osalta tulemme tiedottamaan joukkueita ensi viikolla tarkemmin. Olemme tarkastelemassa pienryhmäharjoitteluun osallistuvien joukkueiden kohdalla mahdollisuutta siirtyä toukokuun osalta alennettuun joukkuemaksuun poikkeustilamaksun sijaan.

Muilta osin jatkamme ensi viikolla omatoimista harjoittelua. Omatoimisessa harjoittelussa ja liikunnassa tulee muistaa Valtioneuvoston antamat ohjeet ja välttää lähikontakteja ja kokoontumisia ryhmissä. Seuratoimintaan ei pidä osallistua, jos vanhempi tai lapsi kokee tartuntariskin itselleen tai perheelle liian suureksi.

Espoon Palloseuran Jalkapallo ry

Hallitus