Espoon Palloseuran Jalkapallo ry (EPS), Suomen Urheiluhierontakeskus (SUHK) ja Mehiläinen aloittavat yhteistyöpilotin, jonka tavoitteena on, että lapset, nuoret ja aikuiset urheilevat ja harrastavat liikuntaa aktiivisesti.
Mahdollisten vammojen tai loukkaantumisten sattuessa pelaajille halutaan antaa nopeasti oikeanlainen apu, jotta tilanne ei turhaan pitkity tai ongelmasta tule vakavaa. Auttaakseen EPSin pelaajia pysymään terveinä ja saamaan oikeanlaista apua matalalla kynnyksellä, EPS, SUHK ja Mehiläinen tekevät yhteistyöpilotin.
Pilotin aikana klinikan toimintaan osallistuvat EPS:n ikäluokista 2008, 2007, 2006, 2005, B -juniorit sekä miesten edustusjoukkue, yhteensä noin 200 pelaajaa. Pilotti koskee akatemiajoukkueita, sekä tyttöjä että poikia. Näiden joukkueiden pelaajat voivat käydä maanantaisin klo 16-18 SUHK:n Suomenojan pisteen vastaanotolla pilottijaksolla 3.2.-30.6.2020. Vastaanotolla pelaajia hoitavat erityisesti lasten ja nuorten jalkapallovammoihin perehtyneet fysioterapeutit.

SUHK Suomenoja sijaitsee Suomalaistentie 7:ssä.
– Suomenojan vastaanotolla saamme pelaajille avun nopeasti ja kynnys tulla on matala. EPSin ja SUHKin toimijoiden hyvä yhteistyö on yksi avaintekijöistä pelaajien kuntoutumiseksi, sanoo SUHK:in perustaja Jari Antikainen.
Vastaanotolla hoidetaan esimerkiksi rasitusperäisiä tai iskuista tai vääntymisistä johtuvia loukkaantumisia. Vaativampaa hoitoa tarvittaessa pelaaja voi varata ajan omakustanteiseen hoitoon tai pelaajan tarvitessa lääkäriä hänet ohjataan Mehiläisen liikuntalääketieteen erikoislääkärille.
– Mehiläinen haluaa olla mukana tukemassa aktiivisia urheilevia nuoria, joten odotamme innolla yhteistyötä, kertoo Mehiläisen palvelupäällikkö Heidi Välitorppa.
– Lähdemme mukaan toimintaan siitä syystä, että urheilevien lasten ja nuorten liikuntavammoihin pystyttäisiin puuttumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Pyrkimys on estää harjoittelun aiheuttamia vammoja ja loukkaantumisia, jatkaa Mehiläisen liikuntalääketieteen erikoislääkäri Esa Liimatainen.
Yhteistyön tavoitteena on antaa oikeinlaista apua pelaajille, mutta samalla kerätä myös tietoja vammoista ja loukkaantumisista. Kun tietoa kerääntyy, pystytään näkemään millaisia vammoja eri ikäluokissa on ja miettimään keinoja, miten niitä pystytään ehkäisemään paremmin.
– Yhteistyön avulla pystymme tarjoamaan pelaajille edullisen tavan saada nopeasti oikeanlaista apua loukkaantumisen sattuessa. Näin pystymme huolehtimaan pelaajistamme entistä paremmin ja esimerkiksi ehkäisemään sitä, että pelaaminen loppuisi vammaan, joka pitkittyy, koska siihen ei ole saatu oikeanlaista hoitoa nopeasti, kertoo Espoon Palloseuran toiminnanjohtaja Essi Puistonen tyytyväisenä.
Pilotti etenee kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa pilottiin osallistuu noin 200 pelaajaa. Ensimmäisen vaiheen jälkeen tehdään mahdollisia tarkennuksia klinikan toimintaan ja kesän jälkeen elokuussa pilotti laajenee koskemaan noin 400 pelaajaa. Tavoitteena on, että marraskuun 2020 alusta lähtien kaikilla EPSin pelaajilla on mahdollisuus siirtyä klinikan toiminnan piiriin.