Espoon Palloseura järjestää joka vuosi useana viikonloppuna mielenkiintoisia
turnauksia U7-U11 -ikäluokille.

Turnauksien pelitapa uudistui kaudella 2019 ja kokemukset olivat myönteisiä.
Pelitapa on laajalti käytössä Keski-Euroopassa.

Sen sijaan, että tarjoaisimme turnauksen, jossa on itse asiassa kaksi tai kolme pienempää – ja arvostukseltaan eriarvoista – turnausta, järjestämme turnauksen, jossa jokainen joukkue on mukana yhdessä ja samassa kilpailussa. Ottelukaavio palvelee kaikkia joukkueita ja takaa hyvän turnaustunnelman.

Ottelut ovat lyhyitä, näin pelit pysyvät mielenkiintoisina loppuun asti. Turnauksessa joukkueet pelaavat pääasiassa tasaisia otteluita, mutta voivat myös kohdata itseään heikompia tai vahvempia vastustajia. Umbro Espoonlahti Cupissa joukkueet voivat kohdata myös ikäluokan parhaimpia joukkueita. Joukkueita, joita ei ehkä sarjapeleissä kohtaa.

Tasoja, joihin joukkueet ilmoittautuvat, on kolme. Alkulohkoihin sijoitetaan jokaisesta tasosta joukkueita tasainen määrä.

Tasosta riippumatta jokaisella joukkueella on näin mahdollisuus edetä vaikka koko turnauksen finaaliin saakka.

Tervetuloa mukaan.

Turnauksen sivustot avataan helmikuussa 2020.